Nyt ku musta on tullu isosisko, mää löydän itsestäni ihan uusia puolia! Mulla onki viiliä pytyssä aika paljon! Vaikka mää oonki hössö ja höselö ja kuulemma aika vallaton, niin mää oonki oikeestaan tosi viilee kurkku!
Sen lisäksi että mää kylmäpäisesti kestän Caron roikkumisen mun parrassa ja huulessa – ja voin edelleen kertoa, että se sattuu ihan ihan ihan hirmeästi! – mua kans innostaa leikkiä sen kanssa semmosia leikkejä mitä mää en leiki muitten kans! Enkä mää kyllä antais muitten haukata mua naamasta! En mitenkää! Semmonen on ihan törkeetä, mutta Caro on vielä niin pieni, eikä se ymmärrä. 
Ja on isosiskon osa opettaa pieniä tavoille. Kyllä mää rökitän sitä takasi. Murisen sille muka leikisti ja hyökkään kimmppun ja möyhennän. Mutta emmä oikeesti, ku vaan leikisti möyhennän sitä. Se tykkää siitä.
Muitten kans mää en ala mitään vetomeininkejäkään. Mää en oikeen koskaan oo tajunnu mitä järkee on juosta ympäri koirapuistoa lesottamassa kepillä ja provosoida muita varastaan se. Se ei vaan jotenki nappaa mulle. Mää en oo mustis mun omista leluista, enkä mää oo mustis muitten leluista. Mää vaan juoksen koirien perään, ku ne juoksee kepin perään. Musta kamelit on parasta! Ja sitten mää kyllä kans kiilaan muita tiputtamaan keppinsä pois, ettei kenellekään tuu siitä paha mieli. Jos ne meinaan tuppaa leuhottamaan sillä liikaa ja mää nään, että joitaki kaihertaa sikana ja pojat varsinki saattaa alkaa ihan tositappeluihin, jos niitten käämit kärähtää.
Mutta niin siis Caron kanssa mää leikin vetomeinikejä! Mutta oon tietysti viilipyttyinen kurkku ja vaan seison tosi viileenä, ku Caro reuhtoo ja murisee ja riehuu. Ei se onnistu saamaan multa sitä lelua. Mää oon niin vahva. Maarit otti sitten sen lelun, ku sen mielestä Caro oli jo riehunu tarpeeksi. Enkä mää antanu eilen Carolle sen puruluutakaan ennenku olin itte ensin mässyttäny sitä. Sitten se sai ottaa sen, ku mua ei enää kiinnostanu. Silleen se oppii kato tapoja.
Lampurielämää 
Hähää mul on tänään kokopäivä aikaa vaikka roikkua netissä ja laittaa näitä viestiä tänne… Mammaki on kotona ni se voi auttaa tän kirjotusjutskan kanssa.
Mullaki on pikkusisko! Tosin se ei asu meillä vaan Helsingissä! Eikä se kyl oo lampuri vaan joku tunturikoira tai muu lappilainen. Sen nimi on Jessi ja sen kans on tosi mahtava leikkii painileikkejä ja vetoleikkejä, varsinki ku se ei osaa kunnol niitä vetoleikkejä ni mä aina voitan!
Vähännää oot onnellinen ku se Mamma on kotona! Musta on kaikkein parasta ku on kotona tai missä nyt on ja Maarit on kans siellä, eikä oo selvästikään menossa mihinkään. Niinku vaikka sillon ku nukutaan. Päikkärit on mahtavia.
Juu mustaki on kiva ku mamma on samassa paikassa ku ite ni voi maata sen jaloissa tai jossain muulla ja käydä välillä tarkastamassa että mamma on tallella. Päikkärit on tosi upeita ja yöunet kans!
Voisitkohan sä olla mun virtuaalinen isosiskokoira? Kato kun mä oon just sellainen, että haluun kaikkien jahtaavan mua ja mai presöös -keppiäni. Ja en tod. anna muiden koskea mun leluihin. Paitsi mamin ja isännän, mut ne ei ookaan koiria.
Ja siis kaikki leluthan _on_ mun. Ei muilla voi ees olla leluja!
Mä voisin kato tarvia omaa isosiskoa, joka toimis samalla henkivartijana.
-Tahvo-
ps. Miksköhän muori ei vie mua koskaan koirapuistoon?
Tahvo mä ainakin voisin olla sun virsuisosisko (vai mikä se sana oli, aika kumma?). Mä oon aika hyvä henkivartijaki, mä tiiän just hyvin miten komennetaan tuhmuja.
Wappu
Joo, Tahvo, kyllä me Wapun kans pidetään susta huoli. Me kiilataan muut kärkkymästä sun presöössiä ja tullaan haukkumaan, jos tulee kontaktitilanne. Ni nää voit sitten kiusia muita niin paljo ku tykkäät ja me katotaan, ettet kuitenkaa vahingossakaa menetä kepukkaa. Hassua kyllä, että oot kepakoihin niin kiintyny, mutta kukin tykkää mistä tykkää. Mää tykkään autoista.