Elämää ruuhkavuosien jälkeen

Ette oo kuullu musta pitkään aikaan, ku mulle tuli ne ruuhkavuodet. Ihan äkkiarvaamatta arki nielaisi mut, enkä mä melkeen huomannu ennenku nyt! Nyt mää alan olla jo siinä iässä, että on kiire äkkiä kirjottaa kaikki muistelmat ja elämänviisaukset jälkipolville perinnöksi. Luultavasti en ees kerkee kirjottaa kaikkia, ku niitä on niin paljo!

Mun on parasta alottaa heti!

Elämänviisaus #1. Ei oo ehkä hirmeesti välii onko parta siisti vai ei. On tärkeempää kaivaa juuria, juoda vettä ja kuolata.

Lähettäjä Lampurielämää

Transformaation mestarit

Ollaan me täällä. Mei vaan enää oikeen olla varmoja missä täällä on! Ku me ollaan muututtu! Taas! Ku me ollaan transformaation mestarit! Tai Lotta ei oo, ku se on n00b eli vähän pölö.

Me alettiin muuttumaan jo ajat sitten. Ensin mää luulin, että Maarit alko suursiivoomaan. Tosi ikävä juttu. Mutta ei se siivonnukaan. Ennemminki sotki lisää. Me jäätiin hunnigolle Lotan kaa, ja mää aloin saaha enemmän pitsajämiä välipalaksi. Lotta sai takkuja.

Yhtenä päivänä Maarit kanto mun auton täyteen tavaroita. Mei melkeen mahduttu enää ite joukkoon! Lotta joutu änkeemään mun penkille. Se meni totiseksi, ku ei se tienny mitä tapahtuu, ku sitä huoletti. Mää tiesin heti, että tästä lähtien on paras pysyä mahdollisimman lähellä autoa. Sillon ei kato oo mitään hätää.

Me vietiin monta lastillista tavaroita yhteen eripaikkaan, jossa me ollaan nyt kotona. Mää en suostunu tuleen tänne, mutta Lotta kävi. Sitten yhtenä päivänä mää näin, että mun sohva muuttu tänne. Tulin ihan uteliaiseksi ja oli pakko päästä nuuhkaseen mitä täällä on. Mutta täällä oli vaan hirveesti siivoa, eikä mitään syötävää, ni lähin pois.

Urhea vesipelastaja ylittää itsensä!

Uskolliset lukijani tietävät, että rakkauteni veteen ja kellumiseen on rajallista. Räpiminen rannassa – jep jep. Uiminen ulapalla – luonnotonta lutraamista. Kelluminen – selvä hukkumisriski ellei alla ole kunnollista lauttaa. Nyt kävi kuitenkin niin, että jouduin tinkimään erehtymättömistä periaatteistani ja uimaan toistuvasti ja useita kertoja eilen.

Me on löydetty uus rantsu. Tai Ymbe löysi sen meille. Se on mainio rantakirmaus- ja räpistelypaikka, mutta siinä on muutamia valitettavia lieveilmiöitä. Se sijaitsee ihan sotatantereen nurkilla, ja välillä kuulee kuinka ilotulitteet lähestyvät, ja selkeä uudenvuoden uhka leijuu ilmassa.

Niin kävi eilenkin. Just oltiin tultu, ku kuulin raketteja. Totesin että mää en ainakaa lähe auton turvista ammuttavaksi. Muutki täältä on selvästi juoksemassa pakoon. Maarit väitti että ne pakenee ukkosta, mutta näkihän siitä miten kiire niillä kaikilla oli. Selvä ilotulitekuuro tulossa! Sain jäähä autoon, mutta Ulla ja Lotta ja Maarit lähti uhkarohkeasti rantaan. Ammusten uhkaava pauke sekoittui ukkosen kaukaiseen kumuun…

Ja tiesihän sen! Huonosti ne pärjäs! Olin istunut mietteissäni muutamia toveja, kun kuulin pikkusiskoni äänen rannalta. Apua! Oon jumissa! En pääse irti! Hetipäästäkäämutirtitästä! Lotta huusi. En tapaa jättää pienempiäni pulaan. Ulisin Lotalle koordinaatteja. Tänne autolle päin, täällä mää oon! Sillä tavalla Maarit löysi mut taas. Se siirsi auton parempaan paikkaan, jossa ei kuulunu raketteja, ja määkin lähin rantageimeihin.

Ja hyvä että lähin! Meno oli ihan holtitonta. Lotta ui ja ui ja ui ja ui. Maarit joutui laittamaan sen taas puuhun kiinni, ku se ei lopettanu ulapalle uimistelua. Lotta ei tykänny, ku joutu lepäämään välillä. Sillä aikaa Maarit ui ulapalle! Ei voi olla! Siellä ne lilluivat Ullan kanssa niin pitkään, että mua alkoi jo huolettaa. Miksi tolleen mennään etäälle lillumaan, eikä olla porukan messissä rannalla. En tajua.

Lopulta mun piti ruveta luotsaamaan niitä rantaan. Oon kerran aikasemminki käyny siinä rantsussa uimassa, ku vahingossa tartuin Maaritin peesiin, ku se ryntäs yhtäkkiä veteen. Eihän se nyt mitään järkihommaa ollu, mutta ei siinä mitenkää huonostikkaan käyny, ni uskaltauduin nyt veden varaan. Pelastustoiminnan nimissä.

Ulla ja Maairt kehu ja kiitteli, ku uin niitä auttamaan. Ne oli vaan vähän jääräpäisiä tai tyhmiä tai molempia, ku nei kovin hyvin tarttunu mukaan sieltä vedestä. Välillä Maarit ui mun kans rantaan, mutta sitten se karkasi taas kohta ja jouduin hakemaan sen uudestaan. Sain olla tosi tarkkana, ettei kukaan hukkunu eilen.

Maarit sano että oon hieno mursu-uimari. Ehkä mun ois sittenki pitäny alkaa mursuksi… Ku kuulemma kuulostanki ihan mursulta, ku uimistelen. Ei kait se mikään ihme oo, ku oon luonnonlahjakkuusmursu. Ja nyt myös uimamaistari ja vesipelastajamestari.

Ikkuna

Lotta on sellainen ikkunarinsenssa. Se kuikuilee auton ikkunasta, narisee ja marisee ja vinkuloi, kun on niin paljon kaikkia paikkoja, joissa se haluais pysähtyä. Ja sitten se ikkunarinsenssoi ennen meidän olkkarissa kans.

Maarit teki Lotalle ikkunarinsenssalavan sohvan ja ikkunan väliin. Siitä jäi jäljet ikkunaan, ku Lotta ikkunarinsenssoi kirsu lasissa. Joskus Lotta huuteli ohi käppäileville koirille, että kukanääkimukaoot! Haistoitko mun viestin siinä takavasemmalla? Tai sitten se vinkuloi, ku näki naapurin Lotan kulkevan ohi ja ois halunnu painimaan. Sitten Maarit riehaantu ja siirsi sohvan väärään paikkaan! Sen jälkeen määkään en oo nähny enää mitään, että mitä ulkona tapahtuu.

Onneksi meillä on terävä kuulo ja säpäkkä haisu! Me kyllä kuullaan, ku siitä mennään ohi! Tänäänki yhet meidän kaverit ajo siitä ja huusi autosta, että jeejeejee puistoonpuistoon, kohta ollaan perillä!! Mää heti pyysin Maaritilta, että lähetään meki, mutta vaikka pyysin tosi vienosti, ei lähetty. Ja yhtenä päivänä tuuli kanto naapurin Lotan viestin meidän avoimesta ikkunasta sisään! Lotta meni taas ihan sekasi ja marisi, että pitäis päästä ulos leikkimään. Ei Maarit totellu sitäkään, mutta on me silti onneksi päästy puistoon ja tavattu naapurin Lottaa.

Ropo on elämän suola!

Mei jääty yöksi Maaritin porukoitten luo, vaikka siellä oli mulla tosi hartaita faneja. En meinannu uskoo, ku Maarit iltapisun jälkeen meni vielä autolle. Häh täh?! Kattoin sitä vähän pitkään, mutta ei se auttanu. Oltiin autoiltu jo ihan tarpeeksi ja hommailtu koko ilta ja viihdytetty ihailijajoukkoa (oikeaoppinen rapsutettavana olo ja rento läsnäolo vaatii tiukkaa keskittymistä ja ammattitaitoa!), eikä vieläkää menty nukkumaan! Meinasin nukahtaa autoon istualtaan. Silmät vaan luppasi, vaikka yritin pysyä hereillä niinku kunnon aikuiset. Ei liene yllätys, että Lotta nukku koko matkan.

Me mentiin mökille! Heti mentiin rantsuun kattomaan, ku siellä huuteli joku kuikkapoika. Lotta ui vasta seukkipäivänä. Seukkipäivänä me mentiin kans eväsretkeilemään! Meillä oli vaan niin paljo kuokkavieraita, ettei me retkeilty kauheen pitkään, ku tultiin takasi laiturille, vaikka siellä natisee. Lotta on ihan laiturifani! Se kävi tutkimassa alustan, ku se on nyt muka joku laituriasiantuntija. Ehkä siitä tulee isona laituri. HEHE. Siellä se kyttäili joka nurkalla ja tähysti järvelle muka pätevänä.

Iltapäivällä me käytiin kävelyretkellä. Oli kunnolla lepposaa. Löysin noin viiskymmentä kieriskelypaikkaa ja hulluna roponröpäleitä! Juotiin vettä Maunujärvestä ennen ku palattiin takasi ja ajettiin kylälle. Pysähyttiin kyllä matkalla ja siellä oli ollu ropo! Niinku kaks sekuntia ennen meitä! Haistelin metikkoon päin, mutta ei sitä enää näkyny.

Ihan pihalla!

Oumaigaad!! OMGOMGOMGOMG!!! Me ajettiin ihan maailman laidalle asti viime viikonloppuna! LAIDALLE! Ei varmana voi kauemmaksi enää ajaakkaa, ku me ajettin NIIN PITKÄÄN!

Me pysähyttiin Pudiksella, ku siinä on viestikeskus. Siellä oli kauheesti viestejä niinku että Luna kävi täällä ja Mökille menossa, ihan selvästi! Mää jätin viestin, että EN TIIÄ MISSÄ OON TAI MINNE MEEN! OON LOTTA!!

Siellä maailman laidalla oli paikka, jossa en ollu koskaan käyny, mutta heti tunnistin, että ollaan perillä, ku Helka sano. Helka sano jo ainaki puoli tuntia aikasemmin ku oltiin perillä, että jee, jee perillä perillä! Siitä tiesin. Mää tunsin ne jotku tyypit siellä, mutta niitä toisia tyyppejä en tuntenu, mutta ne paljastu mukaviksi. Tyypit yleensä on.

Siellä perillä oli tosi mukavaa. Me käytiin Helkan ja Jussin kaa pihalla leikkimässä. Jussi lensi niin korkeella, että nyt sillä on häntä kipeenä ja yks korva lähti irti. Sen ei kannattais harrastaa liitämistä, ku se on pesukarhu eikä mikää liito-orava. Pysyttelis vaan meidän kaa leikkimässä maalla ni ei kävis tommosia tapaturmia.

Me löydettiin sieltä pihalta suo, joka tuoksu älyttömän ihanalta ja mustikoita. Mustikat oli hyviä! Me Maaritin kaa syötiin vaikka kuinka monta! Helka oli taas ennakkoluuloinen. Siitä vieraat ruokakulttuurit on vieraita. En ollu mitenkää ennakkoluulonen, mutta hilloja mää en ottanu. Ku ei ne vaikuttanu hyviltä, vaikka Maarit söiki kaikki kypsikset. Me käytiin mättäillä pomppimassa ja mää pompin ENITEN. Helka pomppi vähän kyllä kans. Ja kieri! Helka kieri yhen luun päällä! Mää kävin ottamassa sen talteen! Toin sen lähemmäksi puutarhaa ja piilotin yhteen mättääseen. Kävin seukkipäivänä kattomassa ja siellä se oli vieläki! MUN AARRE!

Hirviö metässä!

Yhtenä sunnuntaina Maarit totesi, että nyt on just sopiva keli. Tuivertumiselle.

Me mentiin meidän satamarantsuun, jossa Maarit kerran houkutteli mut viekkauella ja vääryyellä eli lihipulleilla uimistelemaan. Eikä mitään tassupohjaa, ku jouduin kellumaan! Luonnotonta! Olin aika tympäleenä moisesta huijaamisesta ja oonki pitäny huolen siitä, ettei mua enää siellä Varjakassa naruteta. En lähe ees kahlaamaan ku vaan nilkkasyvälle!

Nyt ei ollu lihipulleja (harmi!), mutta mukava tuuli kävi kyllä. Lotta joka on melkoinen vesipetohurjimus lähti surffaamaan, vaikka oli aallokko. Se ei ollu niinku millänsäkään! Tommoset uhkarohkelikot vaatii kyllä vesipelastusvalvonnalta tarkkaavaisuutta! Jouduin tosi tiukasti keskittymään rannalla!

Surffaamisen lisäksi Lotta harrastaa muitaki extreme-lajeja niinku rantakalliokiipeilyä. Maarit ei yhtään tykänny. Se oli vaan, että ja heti pois sieltä! Ja arvatkaa vaan oliko se kärttynä, ku Lotta tarttu hihnasta kiveen kiinni! Lotta ei päässy pois ja Maarit kävi pelastamassa sen. Lotta ei saanu enää rantakivikiipeillä, vaiks ei Lottaa pelottanu se yhtään! Ku Maaritia vaan! Sitten me juostiin rantahietikossa. Mää sain Lotan kiinni, vaikka yritin olla kuinka hidas! Sitten ku alko satamaan me mentiin metsään.

Ja voi että siellä satoki! Me mentiin ihan läpimäriksi! Maaritki meni! Sen tukasta tippu vettä, ja oli ihan mahtavan päheetä! Joka paikassa vaan virtas ja mettä lemusi ja mättäät ja polut litsislätsisti. Tulin ihan ylionnelliseksi ja mun oli pakko juosta niin lujaa ku ikinä pääsin! Maarit ja Lotta vaan lakos polulta, ku mää rynnin menemään. Ne luuli että oon hirviö, ku olin niin polkurohmu!

Jättisiskon vierailu avaruudesta!

MEILLE TULI KYLÄÄN MUMMO! SILLÄ OLI MUKANA SEMMONEN KOIRA! Mää jouduin kylppäristä huutamaan sille, ku en päässy pois. Oon vissiin lihonu, ku en enää mahu kaltereitten välistä. Helka meni sitä moikkaamaan. Helka väitti että se koira on sen pikkusisko, mutta mää näin! Se ei tosiaankaa ollu mikää pikkusisko! Se oli älyttömän iso vöyhäke! Huusin varalta, että TÄÄLTÄ PESEE! Menin tapaamaan sitä Maaritin sylissä. Mää sanoin sille, että ELÄ RAAVI MUA JÄTTILÄINEN! Se yritti saaha mut alas kato, mutta Maarit ei uskaltanu päästää mua vapaaksi. TYHMÄ MAARIT.

Se Caro jäi meidän parvekkeelle, eikä tullu sisään juomaan kahvia. Vissiin sei tykkää kahvista. Emmääkää – oo maistanu kahvia koskaa. Caro sai parvekkeelle ydinluuta ja vettä. Se kuolas mun luddelampaannahkalle. Mää sitten kävin pissaamassa siihen, että tää on silti mun, vaiks tässon jonku Caron kuolaa. Aika hyvä oli, että se ei ollu ahmatoinu kaikkia luita. Helka otti sen ja meni sängylle syömään. Sit ku se kyllästy, se anto sen luun mulle! JA MÄÄKI SAIN YDINLUUTA!

Me mentiin sitten tapaamaan sitä Caroa viimeksi lauantaina. Tai emmää tiiä. Mää unohuin autoon. Huusin sieltä, että APUAAPUAAPUA! OON JUMISSA!!! APUA! EN PÄÄSE POIS AUTOSTA! HELKAA!!! APUAAAA!! Helka tuli sitten apuun. Sei tykkää että sen laumaa on levällään missä sattuu autoissa jumeksimassa ja huutamassa. Maarit joutu päästään Helkan mun kameliksi autoon. Mutta sitten me lähettiinki kävelylle ja Helka jäi oottamaan!

Me käytiin oudolla kävelyllä. Niinku että käveltiin ja sitten hengattiin ja haahuiltiin. Ja se outo Caro jättisisko tuli sinne kans! Mää oisin halunnu mennä moikkaamaan tarkemmin. Mää huusin Carolle, että OOTA MÄÄ TUUN! Mut sitten Maarit lähtiki toiseen suuntaan. Vissiin ei ois taas saanu mitään sanoa. Caroki ois halunnu moikata, mutta Mummo sano että nätisti, eikä päästäny sitä. KUIVAT KÄNTYT KU EI TAAS OLLU MITÄÄ JÄRKEE! Onneksi Maarit alko leikkiin mun kaa kepeillä ni ei ollu yhtään tylsää! Caro jätti mulle viestin, ku olin jättäny viestin tien varteen.

Sit me mentiin taas juomaan kahvia. Helka tuli pihalle ja se oli ihan hulluna lukemassa, että mitä kaikkee siellä on sattunu sitten viimenäkemän. VAIKS EI ME OO IKINÄ ENNEN EES KÄYTY SIELLÄ! SEKOPÄÄ! Caro ei tullu juomaan kahvia. Vissiin se inhoo niin paljo kahvilemuja. En hoksinu kysyä. En saanu kaivaa. PAITSI ETTÄ MUMMO SANO, ETTÄ SAA! Maarit kielsi ja sano, ettei mun kuopat oo mitään viattomia pikkurapsutteluja, ku isoja kaivoksia syntyy alta aikayksikön. Siinä se oli kyllä oikeessa.

Muumio!

Toisena lauantaina me lähettiin kaupan parkkikselta väärään suuntaan. Mää heti melkeen arvasin, että me mennään meidän satamarantsuun uimistelemaan. Paitsi ettei me menty! Me mentiin satamarantsusta ohi! Olin vähän pihalla siihen asti ku tultiin tuulimyllyrantsuun. Sit tiesin taas heti mihin ollaan matkalla. Haikalaluotoon!

Lotta ei ollu ikinä ennen käyny Haikalaluodossa, ku ei se oo ees käyny paljo missään. Turha sillä on ees väittää, että se on reissukoira, ku vasta se nyt Haikalareissulla oppi, ettei kannata heti olla kärttämässä ulos autosta, ku voidaan olla menossa vielä parempiin mestoihin ku kaupan pihalle tai taviskoirapuistoilemaan tai päivähoitoon. Tää oli sen eka vesistömatkaki. Onneksi sille ei tullu merisairautta.

Pakko myöntää että olin jossain vaiheessa vähän skeptinen, ku Lotta vauvana kiipeili pitkin autoa ja vinku, ku sei nää mitään ja alko heti inttään, että joko joko jokomeollaanperillä jokojoko – mutta kyllä nyt vaikuttaa, että Lotastaki kehkeytyy vielä kunnon retkeilijä. Uteliaisena se haisteli autolautan ikkunoista merituulta.

Haikalaluodossa oli hulluna porukkaa! Mutta oikeesti Haikalaluodon omat haisut on sata kertaa parempia, ku kaikkien tyyppien haisut yhteensä ni ei siellä tarvi ees olla ketään, ku siellä on jo huippupäheetä! Me yritettiin Lotan kanssa haistella kaikki lemut, muttei läheskää ehitty. Maarit tuli jotenki takakireenä meidän perässä. Ois haistellu ni ois tullu paremmalle tuulelle. Me käveltiin vaikka kuinka pitkälle ennenku leiriydyttiin. Mää tsekkasin että pyyhe tuli laitettua kunnolla ja Maarit oli pinkeenä.

Haikalaluodosta oli sulanu kaikki jättijääkimpaleet! Ja siellä oli lämmin. Onneksi ei niin lämmin ku kotona! Kahlailtiin rantsussa ja mää löysin muumion! Ihan oikeesti! Löysin semmosen hyljemuumion rannalta makoilemasta! Tietenki kieriskelin! Paras löytö ikinä. Maarit oli taas siitäki niinku, että noniin nyt riittää nyt riittää, hushus. Mitä järkee on löytää muumio, jos ei saa kieriskellä siinä! Kerran löysin sammakkomuumion, mutta sei oo mitään verrattuna hyljemuumioon! Maailman paras muumiolöytö!

Sitten me oltiin leirissä. Maarit luki kirjaa ja Lotalla oli kaivauksia. Se on ihan hullu kaivamaan! Silleenki se on outo tyyppi. Mää vartioin meidän leiriä ja sanoin tunkeilijoille, että BÄKOFF! MEIJÄN LEIRI! TARTTE TUNKEE METRIÄKÄÄ LÄHEMMÄKSI! Ei ne sitten tullu.

Paitsi sitten me leikittiin yhen tunkeilijan kaa. Se oli siperialainen tyttö nimeltä Wilma. Se oli ensin kauheesti olevinaan, mutta ku mää sanoin sille, että anteeks nyt vaan mutta mää oon jo käyt. katsoen kuus ja mulla on sata vuotta opettajakokemusta takana ja tiiän etiikasta ja käyttäytymissäännöksistä kaiken, ja Lotta on mun pikkusisko ja se on vielä pieni, ja sen kans pitää olla nätisti, ja sitten kans muistuttaisin hillitystä käytöksestä, joka on hienoille neideille välttämätöntä ja… Niin ni ku mä sille vähän sanoin, ni sitten se oliki ihan mukava ja meni litteeksi, ettei olis liian pelottava Lotalle. Oisimmää opettanu sille Wilmalle hienostunutta käyttääntymistä enemmänki, mutta sen isäntä ei päästäny sitä juoksentelemaan, ku Wilma ois kuulemma juossu metsään. Ku sillä on metsä verissä. Kyllä mä tiiän muitaki semmosia tyyppejä.

Illalla me lähettiin pois meidän leiristä ja sillä aikaa koko Haikalaluoto oli tyhjentyny! Me käveltiin rantsua pitkin autolle. Onneks ei tällä kertaa ajettu perille asti ni ei jääty jumiin ja päästiin kotiin, eikä tarttenu hakee mitään autonulkoilutuskonetta apuun. Paitsi meinattiin me jäähä lautalle jumiin, ku meidän eessä oleva auto ei suostunu lähteen kotiin. Mun auto suostu tälläkertaa.

Rakkautta ilmassa

Siis ette usko! Nyt sillä on jo poikakaveriehdokkaita! No Lotalla! Yks Olli ihastu siihen ihan hulluna! Sen mielestä se oli ehkä maailman ihaninta ikinä missään. Mun piti käydä haistamassa, että meidän Lottaako se tosiaan meinaa ja mikä siinä nyt on niin kummallista. Emmää mitään haistanu, mutta Lottaa se tarkotti. Olli vaan katto sitä silmät sumussa ja ymmyrkäisinä, ku se oli niin ihana.

Me ollaan keksitty hyvä autojärjestely. Lotta matkustaa Maaritin takissa ja mää voin matkustaa mun omalla paikalla. Toimii sikahyvin! Maarit väittää, ettei näin voi jatkua, mutta en nää mitään syytä miksei jatkuis. Ihan loistosysteemi!

Lotta on ollu siedettävämpi, mutta siinä on se vika, että heti ku mää annan sille vähän löysiä, se innostuu. Että jos en kauheesti välttele, ku se tulee vastaan, se luulee kohta, että mää alan sen kans leikkimään. Sisällä! No en tod. ala. Ulkona ehkä vois.