Elämää ruuhkavuosien jälkeen

Ette oo kuullu musta pitkään aikaan, ku mulle tuli ne ruuhkavuodet. Ihan äkkiarvaamatta arki nielaisi mut, enkä mä melkeen huomannu ennenku nyt! Nyt mää alan olla jo siinä iässä, että on kiire äkkiä kirjottaa kaikki muistelmat ja elämänviisaukset jälkipolville perinnöksi. Luultavasti en ees kerkee kirjottaa kaikkia, ku niitä on niin paljo!

Mun on parasta alottaa heti!

Elämänviisaus #1. Ei oo ehkä hirmeesti välii onko parta siisti vai ei. On tärkeempää kaivaa juuria, juoda vettä ja kuolata.

Lähettäjä Lampurielämää

Munkitta

Mulla ei eilen käyny kovin hyvä munkki.

Oli sumpailta ja mää menin Lotan kanssa hoitoon. Lotta ei meinannu ensin tulla häkkiin ollenkaa, vaikka mut jätettiin yksin väärään karsinaan. En ees nähny pihalle! Törtsiä! Huusin sokkona Lotan perään, ja se tuli takas mun seuraksi. Pidin sille taas luennon häkkikäytöstavoista varmuuden vuoksi. Ku ei vara venettä kaada, kato. Ja kertaus on opintojen äiti.

Sumpailta kesti kauemmin ku normaalisti ja autossa tuoksu sen jälkeen hujauseläinkauppa. Maarit ja Tarja oli käyneet huijauseläinkaupassa ja tuoneet sieltä ruokaa, mutta kaikki huijauseläinkaupparuokasäkit oli ehitty piilottaa! Luultavasti puhutaan sadoista! Mikä menetys ja hävikki! Autosta ei löytyny yhen yhtä herkkua! Mää tiiän ku mää etin sillä aikaa ku Maarit kävi kaupassa, enkä löytäny muuta ku yhen kytysen kalkkunanpennun (ei syötävä). Möksötin Maaritille vähän.

Mun huono munkki jatkui kotona, ku me saatiin lohtudonitsit. Semmoset koirien. Ne on hyviä. Mulle vaan kävi silleen vähän huono logistinen tuuri, että Lotta vei mun munkin. Ja se vei sen omanki. Se omi mun munkin sen mahan alle ja ahmatoi omaansa niin paljo, että se oksensi. Että ei silläkään kovin hyvä munkki sitten loppujenlopuksi ollu. Maarit yritti tyrkyttää mun ex-munkkia mulle takas, mutta emmä voinu sitä ottaa enää, ku ei se ollu enää hyvä munkki. Ku se oli nyt Lotan, ja Lotta hermostuu, jos sen donitseja varastaa.

Maarit vei kaikki munkit kaappiin. Niin mulle ei jääny sitten munkkia paljo ollenkaa. Onneksi sain herkkutikkuja.

MOT: Akiliitokeskuksen nousu ja tuho

Meidän lähelle alettiin kesällä rakentamaan Himalaaja -kiipeily- ja akiliitokeskusta. Ensin meiltä hävisi puskat, sitten sinne ilmestyi kaivuri ja kohta lähipelto oli muuttunut akiliitokentäksi.

Alku näytti todella lupaavalta. Himalaaja-kiipeilykeskuksen rinteet kohosivat houkuttavina ja akiliitotelineet odottivat asennusta. Erityisesti oli panostettu putkiin, mikä tuntui mellevältä. Putki kun on yksi mun lempitelineistä!

Pian homma alkoi kuitenkin vaikuttaa amatöörimäiseltä. Putket paljastuivat olevan lähinnä kokoa XS ja XXS-hamsteri. Keppejä hyppytelineitä varten ei ollut läheskään riittävästi, ja ne oli väärin koottu: olisi aika oleellista panostaa myös esteen rimaosuuteen… Renkaat oli sijoiteltu aivan liian alas. Siis Aivan Liian Alas: maanpinnan alapuolelle! Sitäpaitsi joku oli väännellyt ne muodottomiksi. Pöytä-esteitä (onko tylsempää!) oli hankittu aivan liikaa. Pöytiä lojui pitkin kenttää isoina epäkäytännölilsinä pinoina. Epäilyttävää! Asia oli tutkittava!

Joka aamu tyyppejä saapui työmaalle, mutta kenttä ei vain tuntunut valmistuvan. Meidän oli pakko puuttua asiaan. Lahjoitimme ilmaista konsulttiapua. Lotta ohjeisti haalarimiestä, joka haukkui takaisin ja selvästi väitti ymmärtävänsä mitä tarvitaan. Sitten kukaan ei uskaltanut tulla kenttätyömaalle viikkokausiin! Mamarit! Asiallista palautetta vaan annettiin!

Kesän edetessä akiliitokenttähanke vesittyi – kirjaimellisesti – ja Himalaajan viheriöivillä rinteillä ja niitä ympäröivillä lammikoilla viihtyvät lähinnä hurakat ja pääskyset.

Lopulta työmaalla alkoi tapahtua. Urakoitsija oli päättänyt vetäytyä liian haastaviksi osoittautuneista akiliitotelinehankkeista ja rakensi tilalle toimitsijoiden suihkukoppeja. Järkyttyneinä todistimme Himalaajan kutistuneen Himakapeaksi! Akiliitokenttätilanne ei parantunut työmaan nurkalle jättämistämme viesteistä huolimatta.

Tänään suihkukoppien katolla tapahtui taas. Miehet joivat vettä ja niillä oli notski (mutta ei makkaraa). Ne huiskivat naamioituneina notskiliekillä. Kipinät vaan sinkoilivat! Vilunkipeli tuoksahti! Koko kesä on Lotan kanssa toimintaa tarkkailtu ja tähän on tultu. Pistää kyllä mietityttämään, että millaisissa käsissä on maamme Himalaaja kiipeily- ja akiliitokeskustuotanto!

Yövuorossa

Mää käyn aina päivisin päivähoidossa, mutta monet käy yöllä – ja käyn määki joskus. Oon kyllä tosi reissumimmi, mutta kaikki koirat ei oo, ja sillon ne voi tulla yöksi Tellulle, ettei tartte lähtee ajelulle tai sulloutua lentokoneeseen, ku ne on liika pieniä koirille. Ja jotku maat on silleen kakkapökäleitä, ettei ne ota koiria vieraiksi! Ni siksi määki oon ollu yötäysihoidossa, vaikka tykkään matkustelusta.

Yöhoito on muuten samanlaista ku päivähoito, mutta on pimeempää ja hiljasempaa, ja me nukutaan paljo enemmän. Ei me ruukata meiskata yöllä ollenkaa, ku ei kotonakaa mesota öiseen aikaan. Päivällä me joskus riehaannutaan, ku tulee kilpailua, että kuka saa ekana ruuat ja pääsee ekana lenkille. Mää en riehaannu niin paljo ku jotku, ku mää oon kunnianarvoisa ja hienostunu. Ne huhut mun hillittömästä käyttääntymisestä on jotaki panettelua ja liioteltuja. En tiiä mistä ne on saanu alkunsa.

Sillon ku oon viikkohoidossa, ootan eka että Maarit muistais tulla iltapäivällä mut hakeen, ku se on meillä normaalisti tapana. Mutta sitten ku meille tuleeki uudet tavat, mää unohan oottaa sitä. Mää aina yllätyn ku Maarit yhtäkkiä ilmestyyki taas paikalle. Tavallisina päivähoitopäivinä Maarit ei pääse mua yllättämään, ku mää tiiän, että se tulee aina mut hakemaan, ja oon jo oottamassa valmiina. Mää sitten aina kerron onko kaikki menny niinku aina ennenki, ku mut tullaan hakemaan kotiin. Mulla on semmonen tapa.

PS. Arvatkaa mitä. Mun pikkusisko Lotta leikkautti kesän alussa poikatukan. Leena on opiskellu surisuttajatätiksi ja se on lyhennelly muittenki turkkeja! Ja nyppiny ärrierejä, ku ne on silleen outoja, ettei niihin satu, ku niitä tukistetaan. Mullaki on poikatukka, mutta Maarit on leikannu sen. Musta Leena vaikuttaa aika paljo asiantuntevammalta surinakoneen ja saksien käsittelyssä…


Mun pätevyys on taas laajentunu! Tää on osa mun markkinointiassistonttujuttusarjaa, joka kertoo elämästä Tellun Koirakodissa. Mullon siitä merkittävästi kokemusta. Ehkä maailman eniten.
Tellut löytyy Löytökoiralauantaina (pdf) 1.9.2012 (siis jo huomenna!) Lammassaaresta. Se on Oulussa.

Lomalaisten mökkielämää

Kesällä mää saan monesti patsastella ulkona. Paitsi sateella, ku sillon on liika märkää. Ehkä oot nähnykki mut hoitolan pihalla patsastelemassa! Jotku on luullu mua koriste-esineeksi, ku oon niin sievä ja rauhallinen! Vaikka oikeesti mää en oo siinä mitään koristeena tai laiskiaisena, ku oon laadunvalvontayksikkö ja kyttäilen pikkutarkkana, että kaikki sujuu normaalisti. Silleen musta sujuu kaikkein parhaiten. Sanoinko jo.

Mää juoruan heti Maaritille, jos ei oo ollu ihan normaalia. Niinku vaikka kesällä, ku me rakennettiin meille uusia koirataloja. Toisessa on toimisto ja toisessa voi asua, jossei tykkää olla isolla porukalla. Niitten mökkien rakentaminen ei ollu ihan normaalia, mutta niistä tuli yllättävän mukavat! (Siellä toimistomökissä on ruokaa ja herkkuja. Noin niinku vihjeenä kulinaristeille.)

Me saahaan hoidossa ruokaa ja käydään tassuttelemassa Pellolla tai Tienvarrella. Ja sitten me käydään kans leikkimässä meidän Koirapuistoareenassa. Se on pieni, mutta tarpeeksi iso. Joskus hoidossa on muitaki mulle sopivia leikkikavereita ku hoitotätit. Mun paras leikkiystävä on Topi, koska se ei oo mikään nyysäle ja se tuoksuu ihanalle. Oon tutustunu muihinki koiriin siellä hoidossa, ku aika monet tulee sinne lomailemaan monta kertaa.

Lotta aina tsekkailee potentiaaliset poikakaverit lomalaisten joukosta. Se on poikahullu. Mää en oo. Mää oon asiallinen ja osaan käyttääntyä eetillisesti. Joskus Tellulle ilmestyy koira, jonka mää tunnen ihan muualta! Emmä aina sano siitä mitään. Musta on epäkohteliaista sanoa mitään. Parempi vaan vähän vaivihkaa nuuskasta haisumiset.


Mun pätevyys on taas laajentunu! Tää on osa mun markkinointiassistonttujuttusarjaa, joka kertoo elämästä Tellun Koirakodissa. Mullon siitä merkittävästi kokemusta. Ehkä maailman eniten.
Tellut löytyy Löytökoiralauantaina (pdf) 1.9.2012 Lammassaaresta. Se on Oulussa.

Meitä koiriaki on aika moneksi!

Jotku tykkää asua semmosissa kopeissa, joissa on oma ulko-ovi ja takapiha. Mun ja Maaritin mielestä takapihat on yliarvostettuja. Musta tärkeintä on etuikkuna. Mää arvostan semmosta hyvää näkymää pihalle. Jotku pitää tärkeenä, että näkee sisälle. Sitten toisten mielestä on ärsyttävää, ku niitten yksiöön mulkoillaan! Hoitotätit laittaa niille verhot kiinni, että ne saa olla rauhassa. Onneksi on erilaisia karsinoita, eikä kaikki himoitse mun häkkiyksiötä! Vaikka on se joskus kyllä ollu varattu, ku oon tullu aamulla hoitoon! Järkkyä!

Mää aina kerron Maaritille, jos oon joutunu oleen väärässä häkissä. Epäkohtiin pitää tarttua heti tuoreeltaan kato.

Mää en ihan kauheesti tarvii mitään patjoja, ku ne on aika kuumia, mutta on niistä vaikka se hyöty, että ylettyy hyvin ikkunaan. Jotku tykkää kauheesti matoista ja patjoista. Joillaki on joku lempparityyny, jonka ne tuo kotoo mukana, kun ne tulee hoitolareissulle! Kerran mää yritin ehottaa Maaritille, että mulle otettais mun lempparinojatuoli mukaan, ku olin istunu päivähoitotuolin epähuomiossa rikki, mutta Maarit ei ottanu sitä ja sitten myöhemmin se hukkas sen nojatuolin kokonaan! Aatelkaa miten huolimatonta! Olin muka senki tuolin istunu rikki. Maarit oli.


Mun pätevyys on taas laajentunu! Tää on osa mun markkinointiassistonttujuttusarjaa, joka kertoo elämästä Tellun Koirakodissa. Mullon siitä merkittävästi kokemusta. Ehkä maailman eniten.
Tellut löytyy Löytökoiralauantaina (pdf) 1.9.2012 Lammassaaresta. Se on Oulussa.

Varmalla rutiinilla päivästä toiseen!

Mää tuun mun pikkusiskon Lotan kanssa päivähoitoon aina arkiaamuisin. Mun hoitotätit tulee meitä vastaan pihalle. Mää tarkistan ikkunasta, että kaikki on niinku ennenki ja hyppään ulos autosta. Lotta pitää auttaa alas, ku se on niin pieni. Se mölyää ku me tullaan, ku sillä on niin kiire.

Saan rapsuja – ja monesti mää kans vähän testimaistan mun lounaseväitä, ennenku ne viedään jääkaappiin talteen. Laadunvalvonta vaatii. Joskus mää en jouda kauheesti moikkailemaan, jos mää haistan, että hoitolassa on joku superkiinnostava tuttu tai poika.

Sitten me mennään herättämään Tellun yöasukkaat ja annetaan niille aamupalasia, ja mää valvon, ku ne käy vuorotellen aamulenkeillä. Mää oon hyvä valvomaan, ku tiedän käyttääntymissäännöt niin tarkkaan. (Mää oon ilmottautunu vapaaehtoiseksi laatutarkkailemaan myös yövieraitten aamupalasia, muttei oo vielä auennu virkaa.)

Mää arvostan mun hoitotäteissä sitä, ettei ne meuhkaa. En tykkää semmosesta, että aletaan lemuta ressille ja mennään ihan pinkeiksi. Maarit on joskus semmonen, mutta on seki oppinu, ku se ottaa mallia.

Mää tykkään ku ollaan silleen rauhallisia ja kärsimällisiä ja huumorintajuisia. En tykkää ryppyotsista ja äksypomottelijoista. Ja sitten mää arvostan yli kaiken sitä, että tehdään niinku ennenki on ruukattu. Se on musta paras tapa. Niinku että ku eilenki syötiin lounasta, ni täänäänki syödään. Jaku eilenki mää pääsin puoli yheltä lenkille, ni tänäänki pääsen. Ja ku eilenki sain olla mun suokkariyksiössä, ni tänäänki saan. Tietty jos tarjolla on jotaki eritysiherkkua mitä eilen ei ollu, ni se ei haittaa.


Mun pätevyys on taas laajentunu! Tää on osa mun markkinointiassistonttujuttusarjaa, joka kertoo elämästä Tellun Koirakodissa. Mullon siitä merkittävästi kokemusta. Ehkä maailman eniten.
Tellut löytyy Löytökoiralauantaina (pdf) 1.9.2012 Lammassaaresta. Se on Oulussa.