Jotku tykkää asua semmosissa kopeissa, joissa on oma ulko-ovi ja takapiha. Mun ja Maaritin mielestä takapihat on yliarvostettuja. Musta tärkeintä on etuikkuna. Mää arvostan semmosta hyvää näkymää pihalle. Jotku pitää tärkeenä, että näkee sisälle. Sitten toisten mielestä on ärsyttävää, ku niitten yksiöön mulkoillaan! Hoitotätit laittaa niille verhot kiinni, että ne saa olla rauhassa. Onneksi on erilaisia karsinoita, eikä kaikki himoitse mun häkkiyksiötä! Vaikka on se joskus kyllä ollu varattu, ku oon tullu aamulla hoitoon! Järkkyä!
Mää aina kerron Maaritille, jos oon joutunu oleen väärässä häkissä. Epäkohtiin pitää tarttua heti tuoreeltaan kato.
Mää en ihan kauheesti tarvii mitään patjoja, ku ne on aika kuumia, mutta on niistä vaikka se hyöty, että ylettyy hyvin ikkunaan. Jotku tykkää kauheesti matoista ja patjoista. Joillaki on joku lempparityyny, jonka ne tuo kotoo mukana, kun ne tulee hoitolareissulle! Kerran mää yritin ehottaa Maaritille, että mulle otettais mun lempparinojatuoli mukaan, ku olin istunu päivähoitotuolin epähuomiossa rikki, mutta Maarit ei ottanu sitä ja sitten myöhemmin se hukkas sen nojatuolin kokonaan! Aatelkaa miten huolimatonta! Olin muka senki tuolin istunu rikki. Maarit oli.
Mun pätevyys on taas laajentunu! Tää on osa mun markkinointiassistonttujuttusarjaa, joka kertoo elämästä Tellun Koirakodissa. Mullon siitä merkittävästi kokemusta. Ehkä maailman eniten. Tellut löytyy Löytökoiralauantaina (pdf) 1.9.2012 Lammassaaresta. Se on Oulussa.
Mää tuun mun pikkusiskon Lotan kanssa päivähoitoon aina arkiaamuisin. Mun hoitotätit tulee meitä vastaan pihalle. Mää tarkistan ikkunasta, että kaikki on niinku ennenki ja hyppään ulos autosta. Lotta pitää auttaa alas, ku se on niin pieni. Se mölyää ku me tullaan, ku sillä on niin kiire.
Saan rapsuja – ja monesti mää kans vähän testimaistan mun lounaseväitä, ennenku ne viedään jääkaappiin talteen. Laadunvalvonta vaatii. Joskus mää en jouda kauheesti moikkailemaan, jos mää haistan, että hoitolassa on joku superkiinnostava tuttu tai poika.
Sitten me mennään herättämään Tellun yöasukkaat ja annetaan niille aamupalasia, ja mää valvon, ku ne käy vuorotellen aamulenkeillä. Mää oon hyvä valvomaan, ku tiedän käyttääntymissäännöt niin tarkkaan. (Mää oon ilmottautunu vapaaehtoiseksi laatutarkkailemaan myös yövieraitten aamupalasia, muttei oo vielä auennu virkaa.)
Mää arvostan mun hoitotäteissä sitä, ettei ne meuhkaa. En tykkää semmosesta, että aletaan lemuta ressille ja mennään ihan pinkeiksi. Maarit on joskus semmonen, mutta on seki oppinu, ku se ottaa mallia.
Mää tykkään ku ollaan silleen rauhallisia ja kärsimällisiä ja huumorintajuisia. En tykkää ryppyotsista ja äksypomottelijoista. Ja sitten mää arvostan yli kaiken sitä, että tehdään niinku ennenki on ruukattu. Se on musta paras tapa. Niinku että ku eilenki syötiin lounasta, ni täänäänki syödään. Jaku eilenki mää pääsin puoli yheltä lenkille, ni tänäänki pääsen. Ja ku eilenki sain olla mun suokkariyksiössä, ni tänäänki saan. Tietty jos tarjolla on jotaki eritysiherkkua mitä eilen ei ollu, ni se ei haittaa.
Mun pätevyys on taas laajentunu! Tää on osa mun markkinointiassistonttujuttusarjaa, joka kertoo elämästä Tellun Koirakodissa. Mullon siitä merkittävästi kokemusta. Ehkä maailman eniten. Tellut löytyy Löytökoiralauantaina (pdf) 1.9.2012 Lammassaaresta. Se on Oulussa.
Mun loki on tunnistettu! Vaikka mää en ees tienny, että ne tunnistajat oli olemassa! Paitsi nyt tiiän! Ne on Tuure, Oskari ja Tyyne Tassuveljistä. Ne puhuu kummallisesti ja niitä on vaikee ymmärtää. Vissiin ku ne on niin kissanmielisiä. Mutta muuten mää kyllä samaistun ihan täysillä niinku esmes siihen, että on ärsyttävää tunkea toisten personalspeissiin. Mää heti opetin Lotalle, ettei se oo tervetullu mun iholle, vaikka se muuttiki meille. Niin että hang in there, Osku! Näytä sille söpistelijärääpäleelle missä raja kulkee!
Mää oon ihan mielissään, että sain tunnistuskuvan! Ja mää saan antaa sitä mun kameleille eteenpäin!
Tässä ohjeet tunnistuksen saaneille:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it – lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
Jotku mun lempparilokeista on loppunu, ku Sateenkaarisillalla on niin surkeet nettiyhteydet. Ja jotku on menny ihan hiljaisksi, ku mun kameleilla on ruuhkavuodet. Kannattaa niitä silti käydä lukemassa! Mullaki oli ruuhkaa, ku Lotta tuli. Mää oon yrittäny toipua ruuhkavuosien aiheuttamasta lamasta, mutta en oo kauheesti ettiny nettikameleita vielä. Hädintuskin saan kyynärpöityä Maaritia pois koneelta sen verran, että saan joskus kirjotettua ees omaan lokiin jotaki! Ihmiset on.
On tosi hyvä, että nyt löyty monta uutta kamelia kerralla! Ei me tietty ollenkaa, että kissoillaki on noin aktiivinen lokialakulttuuri! Ku meidän kokemuksen mukaan kissat lähinnä hengaa keittiön kaappien päällä väijymässä.
Ennen ku mä aloin käymään päivähoidossa, mää ypötin kaiket päivät kotona. Yksin! Se oli ankeeta. Mää kuulin että käytävällä oli porukkaa ja pelkäsin, että siellä on Väijyli tai Vesimittarinlukijatunkeilija! Tai sitten Maarit, joka ei löydä mua! Yritin varalta kuttua sitä, mutta ei se kuullu. Sitten mää aloin käydä Tellulla hoidossa, ettei mun tarvii olla yksin surmeena kotona.
Ensin mää tulin hoitoon muka vaan vähäksi aikaa. Että saisin vähitellen harjotella rappukäytävän kuuntelemista ja voisin alkaa sitten kohta taas urakalla ypöttää, ku osaan kuunnella oikein. Mutta mää viihyin niin hulluna päivähoidossa, etten mää sitten enää joutunukkaan jäämään kotiin. Koskaan! Mun ressitasot laski ihan silmissä ja opin uusia leikkejä ja opetin niitä Maaritillekki! Päivähoidossa on paljo kiviksempää ku kotona, vaiks kyllä hoidossaki joutuu joskus pettymään. Niinku vaikka jos jää epähuomiossa pois peltolenkuralta, vaikka just luuli, että oli pääsemässä mukaan.
Mun pätevyys on taas laajentunu! Tää on osa mun markkinointiassistonttujuttusarjaa, joka kertoo elämästä Tellun Koirakodissa. Mullon siitä merkittävästi kokemusta. Ehkä maailman eniten. Tellut löytyy Löytökoiralauantaina (pdf) 1.9.2012 Lammassaaresta. Se on Oulussa.
Tultiin hakemaan päivähoidosta, mentiin kaikki autoon. Ja sitten yhtäkkiä Lotta nostettin autosta ja me ajettiin Maaritin kans pois! Hå? Vaikka se on ollu välillä aika rasittava ja sen kasvatuksessa on ollu iso urakka… oon kuitenki alkanu pitää Lottaa mun perheenjäsenenä. Tosi outoo jättää se tolleen pois kyydistä!
Sanoin Maaritille, että hei nää unohit Lotan ja hei Lotta tippu kyydistä. Se sano jotaki, että akiliito akiliito, ja vaikutti rauhalliselta, ni mää sitten annoin sen asian olla ja kävin köllimään. Ehkä se Lotta osaa itekseen kotiin.
Mulla on tänään virallinen syntymäpäivä, koska oon kaheksan vuotta! Mä sain virallisen syntymäpäiväjuhlalounaan, ja musta otettiin virallinen syntymäpäiväpotrettivalokuva sillä aikaa, ku lounasta valmistettiin. Siinä meni aika pitkään. Jouduin oottamaan ateriointia tosi kauan. Lottaki sai lounasta, koska se oli mulla virallisena syntymäpäiväjuhlalounaskutsuvieraana.
Mun juhlalounas oli yliherkkua! Lohta ja vuohenjuustokokkareita poro-ohrattopedillä! Mää rakastan juustoja! Tykkäisin harrastaa juustonmaisteluiltoja, mutta Maarit innostuu niin harvoin. Mun lempparia on Viinimestarin juusto, vaikka on Manchegoki kyllä aika hyvää, vaikkei se tuoksukkaa ihan niin paljo hikisukilta ku vinkkujuusto. Manchego on tehty espanjalaisten lampaiden maidoista. En oo käyny koskaan Espanjassa, enkä tavannu niitä lampaita, mutta eipä oo Maaritkaa. Lotta ei oo käyny missään ulkomailla, mutta emmääkää ollu sillon, ku olin kaks ja puoli. Nyt oon käyny vaikka missä. Joissaki ulkomaissa on aika paljo erilaista ku kotimaissa.
Mää en saanu tälläkään kertaa lahjaksi ulkomaanmatkoja, vaikka oisin kyllä tykänny saaha. En tykkää lentomatkoista, ku ne koneet on niin pieniä, etten mahdu mukaan, mutta tykkäisin automatkoista ja laivamatkoista. Mutta en siis saanu niitäkää. Mutta sain paljo paremman lahjan ku aikoihin! Olin just toivonukki semmosta! Sain akiliitokurssin! Käytiin just eilen vasta leikkimässä akiliitoa päivähoidossa. Mää muistin hyvin kaikki paikat mistä vois mennä ja missä vois saaha hååkkanblöötä tai pinaattilettuja. Ja siksi just toivoin, että olis taas lettuja ja akiliitämistä! Ja kohta mää pääsen akiliitokouluun!
Tänään ei ollu vielä akiliitämistä, mutta me käytiin virallisella syntymäpäiväkävelyllä urheilemassa. Oli aika hyvä, että oli just mun synttärit, ja mää olin mukana, ku Maartilla on niin huono suuntavaisu, että se taas eksy. Mää sitten jouduin sanomaan, että mulle ainaki riittää tässä helteessä tarpominen, lähen kotiin. Onneksi Maaritilla oli tällä kertaa sen verran järkee päässä, että se ymmärsi seurata mua, eikä lähteny sinne mihin se oli aikonu mennä. Ois meinaan tullu taas aika mutka siitä…
Mää oon vissiin siirtyny osa-aikaseksi. Ku emmä oo enää käyny ku vaan vähän päivähoidossa heittämässä patsastelukeikkaa. Mää oon niinku laadunvarmistuksessa tarkkailijana ja samalla pihakoristeena. Mutta nyt mää oon vaan tehny pari iltavuoroo eli oon melkeen lomalla. Ei sillä ettenkö ois muutamanaki hetkenä kaivannu päivähoidon rauhaan, ku Maarit riehu poran ja vasaran kanssa…
Keskiviikkonaki se riehu, eikä keskiviikkonakaa lähetty päivähoitoon. Varmuuden vuoksi yritin vähän ehottaa, mutta Maarit halus keitellä kahveja. Päivällä me ajettiin Kärkkyiselle. Kärkkyinen on usein ollu ihan yybertylsä paikka, mutta se on petrannu viime aikoina. Tää oli jo toinen kerta, ku me mentiin sieltä rautatien yli Etupuoli-Nokelaan ja Takapuoli-Nokelaan! Jätin paljo viestejä. Tavattiin yks varistyttö ja sen äiti. Ne ei ollu kauheen ilmeitä meille. Ne hengas puiden varjossa – yllättävän fiksuja variksiksi.
Me mentiin Lintulammelle-lenkuralle! En oo käyny Lintulammelle-lenkuralla aikoihin! Siellä oli ihan samanlaista ku ennen! Me mentiin vastarannalle ja sorsat tuli heti kattoon, että onko meillä niille ruokaa. Ei meillä ollu! Onneksi meillä oli meille mansikoita ja herkkupuruluita. Semmosia pieniä. Lotta meinas lähtä uimaan sorsien perään, mutta sitten se hoksas, että siellä upottaa. Ku ne sorsat ui niin syvälle! Lotta tuli heti takas rantaan. Asiallisempi niin.
Ku me oltiin evästytty tarpeeksi, lähettiin paluumatkalle. Yhtäkkiä musta tuntu, että kohta ollaan perillä. Mulle tuli vähän kiirus. Sitten vielä yhtä-äkimpää musta tuntu, että oltiin menty vahingossa ohi, mutta en ollu varma. Piti nuuskia niitä taloja vähän tarkemmin. Ja oltiin me menty ohi, mutta ei me asutakkaan siellä enää, ni me jatkettiin matkaa. Ei me pysähytty Siwaankaa. Mää oon monta kertaa oottanu siellä Siwan nurkalla, ku me ollaan käyty kaupassa. Oisin mielummin menny kyllä sisälle.
Mun oikopolku pellon poikki oli muuttunu kevyenliikenteen valtaväyläksi. Se oli selvä huononnus, ku sillä pellolla ruukas olla mutasia ojia ja muutenki tilaisuuksia riehaantua ja pömöttää. Väylillä pitää liikkua vaan kevyesti, eikä saa villiintyä. Oli siinä silti onneksi yks kieriskelypaikka tien poskessa. Ja onneksi koirapuisto ei ollu muuttunu miksikää väyläksi tai moottoritieksi!
Lotta löysi puistosta uuden kamun. Sen nimi on Hertta. Se on vasta jotaki neljä kuukautta! Just sopivan lapsellista seuraa meidän Lotalle, mutta vähän liika nopeeta. Lotta ei pysyny sen perässä. Onneksi Hertta juoksi kans takasipäin.
Oli kyllä ihan huippu päiväretki, mutta viis miinuspistettä me annetaan Kärkkyisen päädyn portaikosta. Oli tosi hankalakulkuiset! Lotta ei pystyny kävelemään niillä ollenkaa, vaikka se yritti! Porrasritiläreiät oli sille liika isoja, ja Maarit joutu kantaan sen! Mutta siellä lähellä menee kans asfalttitiet, kannattaa käyttää niitä.
Tiistaina lähettiin ajelulle ja pysähytiin tiellä. Mää olin ensin asiallisesti lähössä kävelylle tai kylään, mutta me mentiiki mettään! Ihan uuteen! Tai oli se käytetty silleen, että oli siellä käyny muitaki, mutta me ei oltu! Osoittautui ihan kelpo metikoksi. Siellä oli polkuja ja tie ja niitty ja kaksi kivee ja sammalmättäitä ja vaikka mitä! Siellä lemusi varvuille ja suotupoille.
Me kulettiin ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen. Me poikettiin aina polulta ja mentiin pöpelikköön. Ihanaa! Sitten Maarit sano, että palataan takasi, ja mää näytin mistä pitää palata. Mää ootin, että Maaritki pysyy perässä. Lottaki ootti. Maarit on meistä kaikista hitain.
Kerran Lotta meni metikköön kakalle ja tarttu kiinni! Onneksi se huusi perään, ni me palattiin Maaritn kans auttamaan sitä. Mää aina meen auttamaan, jos Lotta huutaa mua apuun. Ei se ollu vaikee irrottaa, ku Maarit irrotti. Sitten meidän kimppuun hyökkäs kans jättiperhonen. Se seuras meitä ainaki monta metriä! Maarit oli että iik. Mää ja Lotta oltiin, että sou? Ei meitä yks kytynen perhonen pelota.
Meillä tuli kuumisluumis, ku me koirat ei olla hyviä tuulettumaan. Me juotiin vettä ja Lotta kävi kahlaamassa purossa ja sitte me pömötettiin tiellä lisää.
Mä luulin ennen, ettei Lotta tykkää reissuista, ku se alkaa niin helposti ruikuttamaan takapenkillä. Se aina vonkuu, että pysähytään pysähytään, ja me Maaritin kaa ajateltiin, ettei Lotta oo semmosta reissumimmiainesta ku me. Oltiin ehkä väärässä.
Lotta ei kyllä ymmärrä autoilun syvintä olemusta, mutta hyvä tutkimusmatkailija se silti on. Se aina nuuskii autoon tulvivia hajuja ja ilmottaa kiinnostavista löydöksistä (lehmiä! koira! suo! metsä!). Se haluais päästä tutkimaan tarkemmin: siksi sillä on aina kiire pysähtyä. Joskus se haluaa pysähtyä melkeen ku on vasta lähetty. Varsinki jos ollaan käännytty eri reitille. Niinku vaikka maanantaina.
Maanantaina me käännyttiin toiseen suuntaan ja vietiin auto parkkiin ja käveltiin kotiin. Lotalla oli kerranki mahollisuus tutkia melkeen kaikki haisut, mitä me huomattiin menomatkalla. Sitten iltapäivällä mää olin lähössä ajelulle, mutta auto oliki kadonnu! Tai siis me oltiin unohtettu se sinne väärään parkkiin, eikä se ollu siksi mun parkkiruudussa. Meidän piti kävellä takas hakemaan se. Onneksi matkan varrelle osui mehevää ruohikkoa, niin riitti eväät. Me pysähyttiin kans aina siltojen alle juopottelemaan, ku on kesä, eikä saa dehydralisoitua.
Sillä aikaa ku mun auto oli väärässä parkissa, huoltamomiehet oli ajellu sillä!
PS. Lotta-faneille uutisena, että sillä tuli tänään huono olo, ku se nielaisi liian ison ruohopalasen. Se oksensi monta oksua Tavislenkuralle. Se voi nyt kuitenskin ihan hyvin ja söi aamupalaksi jauheliharisottoa. Koko annoksen, valitettavasti.
Lintujen elämä on alkanu vaikuttaa musta aika traagilliselta.
Meillä on ruohotupponurkalla linnunpesiä. Sieltä kuuluu välillä riekkumista. Alkukesällä sinne paistoi hulluna aurinko ja sieltä kuului ihan älytön älämölö yhtenä iltana. Joku linnunpentu rääky siellä ruokaa tai jotaki. Ja sitten seuraavana aamuna me löydettiin se kuoliaana meidän rappujen edestä! Maarit ei ees huomannu sitä! Onneksi me Lotan kans huomattiin. Huomattiin ne lokin kakat siinä kans. Maarit vei sen linnunpennun biojätteisiin. Voitteko kuvitella!
Sitten ne linnut yritti tehdä lisää pentuja, mutta tällä viikolla sekin yritys epäonnistui. Me löydettiin portaiden kulmalta liiskaantuneita munia. Kaks! Niistä ois kuoriutunu pentuja, jos ne ei ois tipahtanu.
En tiedä pitäiskö epäillä niitä kakkalokkeja. Mä en enää ehkä tykkää niistä. En tiiä tykkäsinkö ennekää, en muista. En oo koskaan tykänny variksista, ku ne monesti huutaa mulle rasismisia herjoja. Kerran yks vainos mua päiväkausia ja meinas käyä mun kimppuun.
Lotta on ruvennu bongailemaan pikkulintuja meidän Tavislenkillä. Kerran se löyti puolikkaan munankuoren! Semmosen josta on pieni lintutyttö kuoriutunu! Vaikka meitä kyllä huoletti, että joku iso lokki oli ehkä vaan taas saanu aterian. Mää en sillen välitä bongailla mitään, ku emmää nää niin kauas ku Lotta. Lotta näkee tosi kauas! Tykkään kyllä lintujen jätöksistä, ne haisee hyvältä ja niistä saa kans ihanan tuoksun turkkiin.
Sitä ehkä luulis, että Allin ja Rauhan elämä on vailla traagillisia koettelemuksia, ku meillä ei oo lokkeja tai variksia lemmikkeinä, mutta ihan vasta kävi silti köpelösti! Me kaikki syötiin hunajameloneja (suosittelen lämpimästi!) ja Rauhalle tuli siitä huono olo! Se oksensi! Mää oon oksentanu monta kertaa, mutta Rauha on oksentanu vaan kerran! Se oli siitä varmasti tosi kamalaa! Määkää en tykkää oksentamisesta, vaikka tullee siitä parempi olo. Ei me anneta Rauhalle enää meloonia. Määkään en kuulemma enää saa. Vaikka olihan ne hyviä! Kirsikat kans! Mummo toi niitä! Se toi kans lihaherkkusuikaleita!
Jotku tykkää asua semmosissa kopeissa, joissa on oma ulko-ovi ja takapiha. Mun ja Maaritin mielestä takapihat on yliarvostettuja. Musta tärkeintä on etuikkuna. Mää arvostan semmosta hyvää näkymää pihalle. Jotku pitää tärkeenä, että näkee sisälle. Sitten toisten mielestä on ärsyttävää, ku niitten yksiöön mulkoillaan! Hoitotätit laittaa niille verhot kiinni, että ne saa olla rauhassa. Onneksi on erilaisia karsinoita, eikä kaikki himoitse mun häkkiyksiötä! Vaikka on se joskus kyllä ollu varattu, ku oon tullu aamulla hoitoon! Järkkyä! 
Mää en ihan kauheesti tarvii mitään patjoja, ku ne on aika kuumia, mutta on niistä vaikka se hyöty, että ylettyy hyvin ikkunaan. Jotku tykkää kauheesti matoista ja patjoista. Joillaki on joku lempparityyny, jonka ne tuo kotoo mukana, kun ne tulee hoitolareissulle! Kerran mää yritin ehottaa Maaritille, että mulle otettais mun lempparinojatuoli mukaan, ku olin istunu päivähoitotuolin epähuomiossa rikki, mutta Maarit ei ottanu sitä ja sitten myöhemmin se hukkas sen nojatuolin kokonaan! Aatelkaa miten huolimatonta! Olin muka senki tuolin istunu rikki. Maarit oli.
Lampurielämää 