Taikamaaginensalalenkura!

Me mentiin parkkipaikalle ja lähettiin tassuttelemaan, eikä menty toimistoon. Eikä saunailtaan (sääli, siellä on makkaroita). Me mentiin tassuttelulenkuralle, joka osoittautui Aika Oudoksi Kaikista Tassuttelulenkuroista.

Me löydettiin kellastuneita ruohikoita ja sitten yhtäkkiä meidän tien yli käveli kaks pitkäkopiheposta. Oho! Lotta ei huomannu mitään, ku se oli just joitaki syyskasveja nuuskimassa. Mää huomasin ja lähin tutkimaan asiaa.

Ne heposet lymyili pusikossa ja koipi meidän sivuitse. Ja ne pysähty ihmettelemään meitä, ku me ihmeteltiin niitä. Maarit kysy niiltä, että ootteko te karkuteillä ja sitten ne oli, että totaöh, meillä pitää mennä. Ne meni käyskentelemään puitten varjoon. Ei me viititty enempää niitä vaivata niitten sunnuntaikävelyllä. Ne vaikutti mukavilta ja tyytyväisiltä niitten salalenkuralla. Ihanku meki!

Yövuorossa

Mää käyn aina päivisin päivähoidossa, mutta monet käy yöllä – ja käyn määki joskus. Oon kyllä tosi reissumimmi, mutta kaikki koirat ei oo, ja sillon ne voi tulla yöksi Tellulle, ettei tartte lähtee ajelulle tai sulloutua lentokoneeseen, ku ne on liika pieniä koirille. Ja jotku maat on silleen kakkapökäleitä, ettei ne ota koiria vieraiksi! Ni siksi määki oon ollu yötäysihoidossa, vaikka tykkään matkustelusta.

Yöhoito on muuten samanlaista ku päivähoito, mutta on pimeempää ja hiljasempaa, ja me nukutaan paljo enemmän. Ei me ruukata meiskata yöllä ollenkaa, ku ei kotonakaa mesota öiseen aikaan. Päivällä me joskus riehaannutaan, ku tulee kilpailua, että kuka saa ekana ruuat ja pääsee ekana lenkille. Mää en riehaannu niin paljo ku jotku, ku mää oon kunnianarvoisa ja hienostunu. Ne huhut mun hillittömästä käyttääntymisestä on jotaki panettelua ja liioteltuja. En tiiä mistä ne on saanu alkunsa.

Sillon ku oon viikkohoidossa, ootan eka että Maarit muistais tulla iltapäivällä mut hakeen, ku se on meillä normaalisti tapana. Mutta sitten ku meille tuleeki uudet tavat, mää unohan oottaa sitä. Mää aina yllätyn ku Maarit yhtäkkiä ilmestyyki taas paikalle. Tavallisina päivähoitopäivinä Maarit ei pääse mua yllättämään, ku mää tiiän, että se tulee aina mut hakemaan, ja oon jo oottamassa valmiina. Mää sitten aina kerron onko kaikki menny niinku aina ennenki, ku mut tullaan hakemaan kotiin. Mulla on semmonen tapa.

PS. Arvatkaa mitä. Mun pikkusisko Lotta leikkautti kesän alussa poikatukan. Leena on opiskellu surisuttajatätiksi ja se on lyhennelly muittenki turkkeja! Ja nyppiny ärrierejä, ku ne on silleen outoja, ettei niihin satu, ku niitä tukistetaan. Mullaki on poikatukka, mutta Maarit on leikannu sen. Musta Leena vaikuttaa aika paljo asiantuntevammalta surinakoneen ja saksien käsittelyssä…


Mun pätevyys on taas laajentunu! Tää on osa mun markkinointiassistonttujuttusarjaa, joka kertoo elämästä Tellun Koirakodissa. Mullon siitä merkittävästi kokemusta. Ehkä maailman eniten.
Tellut löytyy Löytökoiralauantaina (pdf) 1.9.2012 (siis jo huomenna!) Lammassaaresta. Se on Oulussa.

Lomalaisten mökkielämää

Kesällä mää saan monesti patsastella ulkona. Paitsi sateella, ku sillon on liika märkää. Ehkä oot nähnykki mut hoitolan pihalla patsastelemassa! Jotku on luullu mua koriste-esineeksi, ku oon niin sievä ja rauhallinen! Vaikka oikeesti mää en oo siinä mitään koristeena tai laiskiaisena, ku oon laadunvalvontayksikkö ja kyttäilen pikkutarkkana, että kaikki sujuu normaalisti. Silleen musta sujuu kaikkein parhaiten. Sanoinko jo.

Mää juoruan heti Maaritille, jos ei oo ollu ihan normaalia. Niinku vaikka kesällä, ku me rakennettiin meille uusia koirataloja. Toisessa on toimisto ja toisessa voi asua, jossei tykkää olla isolla porukalla. Niitten mökkien rakentaminen ei ollu ihan normaalia, mutta niistä tuli yllättävän mukavat! (Siellä toimistomökissä on ruokaa ja herkkuja. Noin niinku vihjeenä kulinaristeille.)

Me saahaan hoidossa ruokaa ja käydään tassuttelemassa Pellolla tai Tienvarrella. Ja sitten me käydään kans leikkimässä meidän Koirapuistoareenassa. Se on pieni, mutta tarpeeksi iso. Joskus hoidossa on muitaki mulle sopivia leikkikavereita ku hoitotätit. Mun paras leikkiystävä on Topi, koska se ei oo mikään nyysäle ja se tuoksuu ihanalle. Oon tutustunu muihinki koiriin siellä hoidossa, ku aika monet tulee sinne lomailemaan monta kertaa.

Lotta aina tsekkailee potentiaaliset poikakaverit lomalaisten joukosta. Se on poikahullu. Mää en oo. Mää oon asiallinen ja osaan käyttääntyä eetillisesti. Joskus Tellulle ilmestyy koira, jonka mää tunnen ihan muualta! Emmä aina sano siitä mitään. Musta on epäkohteliaista sanoa mitään. Parempi vaan vähän vaivihkaa nuuskasta haisumiset.


Mun pätevyys on taas laajentunu! Tää on osa mun markkinointiassistonttujuttusarjaa, joka kertoo elämästä Tellun Koirakodissa. Mullon siitä merkittävästi kokemusta. Ehkä maailman eniten.
Tellut löytyy Löytökoiralauantaina (pdf) 1.9.2012 Lammassaaresta. Se on Oulussa.

Meitä koiriaki on aika moneksi!

Jotku tykkää asua semmosissa kopeissa, joissa on oma ulko-ovi ja takapiha. Mun ja Maaritin mielestä takapihat on yliarvostettuja. Musta tärkeintä on etuikkuna. Mää arvostan semmosta hyvää näkymää pihalle. Jotku pitää tärkeenä, että näkee sisälle. Sitten toisten mielestä on ärsyttävää, ku niitten yksiöön mulkoillaan! Hoitotätit laittaa niille verhot kiinni, että ne saa olla rauhassa. Onneksi on erilaisia karsinoita, eikä kaikki himoitse mun häkkiyksiötä! Vaikka on se joskus kyllä ollu varattu, ku oon tullu aamulla hoitoon! Järkkyä!

Mää aina kerron Maaritille, jos oon joutunu oleen väärässä häkissä. Epäkohtiin pitää tarttua heti tuoreeltaan kato.

Mää en ihan kauheesti tarvii mitään patjoja, ku ne on aika kuumia, mutta on niistä vaikka se hyöty, että ylettyy hyvin ikkunaan. Jotku tykkää kauheesti matoista ja patjoista. Joillaki on joku lempparityyny, jonka ne tuo kotoo mukana, kun ne tulee hoitolareissulle! Kerran mää yritin ehottaa Maaritille, että mulle otettais mun lempparinojatuoli mukaan, ku olin istunu päivähoitotuolin epähuomiossa rikki, mutta Maarit ei ottanu sitä ja sitten myöhemmin se hukkas sen nojatuolin kokonaan! Aatelkaa miten huolimatonta! Olin muka senki tuolin istunu rikki. Maarit oli.


Mun pätevyys on taas laajentunu! Tää on osa mun markkinointiassistonttujuttusarjaa, joka kertoo elämästä Tellun Koirakodissa. Mullon siitä merkittävästi kokemusta. Ehkä maailman eniten.
Tellut löytyy Löytökoiralauantaina (pdf) 1.9.2012 Lammassaaresta. Se on Oulussa.

Varmalla rutiinilla päivästä toiseen!

Mää tuun mun pikkusiskon Lotan kanssa päivähoitoon aina arkiaamuisin. Mun hoitotätit tulee meitä vastaan pihalle. Mää tarkistan ikkunasta, että kaikki on niinku ennenki ja hyppään ulos autosta. Lotta pitää auttaa alas, ku se on niin pieni. Se mölyää ku me tullaan, ku sillä on niin kiire.

Saan rapsuja – ja monesti mää kans vähän testimaistan mun lounaseväitä, ennenku ne viedään jääkaappiin talteen. Laadunvalvonta vaatii. Joskus mää en jouda kauheesti moikkailemaan, jos mää haistan, että hoitolassa on joku superkiinnostava tuttu tai poika.

Sitten me mennään herättämään Tellun yöasukkaat ja annetaan niille aamupalasia, ja mää valvon, ku ne käy vuorotellen aamulenkeillä. Mää oon hyvä valvomaan, ku tiedän käyttääntymissäännöt niin tarkkaan. (Mää oon ilmottautunu vapaaehtoiseksi laatutarkkailemaan myös yövieraitten aamupalasia, muttei oo vielä auennu virkaa.)

Mää arvostan mun hoitotäteissä sitä, ettei ne meuhkaa. En tykkää semmosesta, että aletaan lemuta ressille ja mennään ihan pinkeiksi. Maarit on joskus semmonen, mutta on seki oppinu, ku se ottaa mallia.

Mää tykkään ku ollaan silleen rauhallisia ja kärsimällisiä ja huumorintajuisia. En tykkää ryppyotsista ja äksypomottelijoista. Ja sitten mää arvostan yli kaiken sitä, että tehdään niinku ennenki on ruukattu. Se on musta paras tapa. Niinku että ku eilenki syötiin lounasta, ni täänäänki syödään. Jaku eilenki mää pääsin puoli yheltä lenkille, ni tänäänki pääsen. Ja ku eilenki sain olla mun suokkariyksiössä, ni tänäänki saan. Tietty jos tarjolla on jotaki eritysiherkkua mitä eilen ei ollu, ni se ei haittaa.


Mun pätevyys on taas laajentunu! Tää on osa mun markkinointiassistonttujuttusarjaa, joka kertoo elämästä Tellun Koirakodissa. Mullon siitä merkittävästi kokemusta. Ehkä maailman eniten.
Tellut löytyy Löytökoiralauantaina (pdf) 1.9.2012 Lammassaaresta. Se on Oulussa.

Mun loki tunnistettiin!

Mun loki on tunnistettu! Vaikka mää en ees tienny, että ne tunnistajat oli olemassa! Paitsi nyt tiiän! Ne on Tuure, Oskari ja Tyyne Tassuveljistä. Ne puhuu kummallisesti ja niitä on vaikee ymmärtää. Vissiin ku ne on niin kissanmielisiä. Mutta muuten mää kyllä samaistun ihan täysillä niinku esmes siihen, että on ärsyttävää tunkea toisten personalspeissiin. Mää heti opetin Lotalle, ettei se oo tervetullu mun iholle, vaikka se muuttiki meille. Niin että hang in there, Osku! Näytä sille söpistelijärääpäleelle missä raja kulkee!

Mää oon ihan mielissään, että sain tunnistuskuvan! Ja mää saan antaa sitä mun kameleille eteenpäin!

Ulvova Peittomylläri (Luulin että oon kyperavaruuden ainoa koira kunnes Tahvo löysi mut!)
Tibbe-enerigaa
Naurava Nakki
Titi-Uu ja Morse
Onni ja Litmanen

Tässä ohjeet tunnistuksen saaneille:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it – lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Jotku mun lempparilokeista on loppunu, ku Sateenkaarisillalla on niin surkeet nettiyhteydet. Ja jotku on menny ihan hiljaisksi, ku mun kameleilla on ruuhkavuodet. Kannattaa niitä silti käydä lukemassa! Mullaki oli ruuhkaa, ku Lotta tuli. Mää oon yrittäny toipua ruuhkavuosien aiheuttamasta lamasta, mutta en oo kauheesti ettiny nettikameleita vielä. Hädintuskin saan kyynärpöityä Maaritia pois koneelta sen verran, että saan joskus kirjotettua ees omaan lokiin jotaki! Ihmiset on.

On tosi hyvä, että nyt löyty monta uutta kamelia kerralla! Ei me tietty ollenkaa, että kissoillaki on noin aktiivinen lokialakulttuuri! Ku meidän kokemuksen mukaan kissat lähinnä hengaa keittiön kaappien päällä väijymässä.

PS. Mun päivähoitosarja jatkuu huomenna.

Ypöttäminen haisee pahalle

Ennen ku mä aloin käymään päivähoidossa, mää ypötin kaiket päivät kotona. Yksin! Se oli ankeeta. Mää kuulin että käytävällä oli porukkaa ja pelkäsin, että siellä on Väijyli tai Vesimittarinlukijatunkeilija! Tai sitten Maarit, joka ei löydä mua! Yritin varalta kuttua sitä, mutta ei se kuullu. Sitten mää aloin käydä Tellulla hoidossa, ettei mun tarvii olla yksin surmeena kotona.

Ensin mää tulin hoitoon muka vaan vähäksi aikaa. Että saisin vähitellen harjotella rappukäytävän kuuntelemista ja voisin alkaa sitten kohta taas urakalla ypöttää, ku osaan kuunnella oikein. Mutta mää viihyin niin hulluna päivähoidossa, etten mää sitten enää joutunukkaan jäämään kotiin. Koskaan! Mun ressitasot laski ihan silmissä ja opin uusia leikkejä ja opetin niitä Maaritillekki! Päivähoidossa on paljo kiviksempää ku kotona, vaiks kyllä hoidossaki joutuu joskus pettymään. Niinku vaikka jos jää epähuomiossa pois peltolenkuralta, vaikka just luuli, että oli pääsemässä mukaan.


Mun pätevyys on taas laajentunu! Tää on osa mun markkinointiassistonttujuttusarjaa, joka kertoo elämästä Tellun Koirakodissa. Mullon siitä merkittävästi kokemusta. Ehkä maailman eniten.
Tellut löytyy Löytökoiralauantaina (pdf) 1.9.2012 Lammassaaresta. Se on Oulussa.