Sikana kuulumisia!

Hohhoijjaa! Oonpa mää ollu pisinä! Eilenki me oltiin Caron kans kahestaan kotikoirina. Maarit muka ensteks sano, että ehkä meitä ei voi jättää yhiskää, ku Caro on niin mustis kaikista tavaroista ja ruuista. Mää sanoin heti ensin Maaritille, että kyllä mää Caron kans pärjään ja sitten lopulta se usko ja me saatiin jäähä kahestaan! Ja me pärjättiin! Mää pärjäsin vielä paremmin ku Caro, ku mää oon tottunu ja mää nukuskelin. Caro välillä puuhasteli ja teki käsitöitä mummon sukkakutimilla ja kaikilla Maaritin langoilla. Se oli kyllä ihan hyvä juttu, ku ei Maarit niillä langoilla mitään tee. Caro teki niistä hienoja suttuinstallaatioita.

Tänä aamuna me vietiin Mummo ja Caro junan viereen, eikä ne oo tullu takasi enää, ku ne meni vissiin takasi sinne maalle. Me mennään sinne käymään kesällä. Siellä on kuulemma sonneja, mutta emmä mee kyllä niitä kattoon.

Caro on muuten tosi murkku. Luultavasti mää en koskaa oo ollu, ku oon aina vaan ollu älykäs ja maltillinen. Caro ei välillä osaa ollenkaa käyttäytyä, eikä olla kohtelias. Niinku Julillekki se vaan meuhkas, vaikka Juli oli possukärsimällinen, eikä yhtään haastanu riitaa! Musta tuntuu, että Caro pelkäs vähän Julia, ku Juli oli niin iso ja musta. Mää en pelänny, ku se oli Juli. Mää kiilasin Caroa pois Julin kimpusta ja sanoin, että elä hullu ala sitä ärsyttämään ja koita nyt käyttääntyä! Kotonaki Caro meuhkas mulle välillä, ku sei tienny mitä muutakaa tehä. Se on niin nuori. Onneksi se on päässy mun Kouluun Nuorille Koirille niin se on oppinu jo kaikkee ja siitä on just kohta tulossa tosi hieno ja tolkku koira.

Mutta vielä se ei kyllä ihan aina oo! Caro alko kilpailemaan Julin kans Mikan hanskasta, vaikkei toisten tavaroista kannattais kilpailla! Mutta ku Caro on semmonen! Se haluaa kaikki kivat kamat itelle! Juli ei suuttunu ollenkaa ni oli ihan mukavaa. Eikä Carokaa kyllä suuttunu Julille sillonku hanska oli Julilla. Mää en suuttunu kanskaa kellekkään, enkä ottanu hanskaa, ku mää en oo materialisti. Oon vaan vähän herkkusuu ja sitten mulle paikat on tärkeitä ja oma tila. Pari kertaa autossa piti ärähtää Carolle, ku se tunki liian iholle. Välillä meillä oli aika ahasta, ku meidän autossa oli mää ja Mummo ja Caro ja Maarit ja sitten vielä Miikkaki! Sillon vähän nahisti ja yritin olla kärsimällinen, mutta pakko myöntää, että palo käämit melkeen kerran, ku Caro istu mun päälle! Ihan oikeesti! Mun päälle!

Me ei ehitty Julin kans kauheesti tehä mitään aikuisten leikkijuttuja, mutta me vaihdettiin kuulumisia sivistyneesti ja meillä oli hieno yhteisymmärrys. Mää ajattelinki, että meillä olis, ku Juli on just niin kohtelias ja sivistyny, ku kannattaa olla sillon ku tapaa ekakertaa livenä vasta.

Sen lisäksi että me ollaan tehty järkeviä juttuja ja käyty koirapuistossa tapaamassa Julia ja käyty koirapuistossa moikkaamassa muita kameleita ja syöty ruokia, me tehtiin kans semmosia tyhmiä juttuja. Maarit ja Mummo kävi yhessä risassa talossa, jossa tursotti kaikki villat seinissä ja oli ihan levällään kaikki laudat pihamaalla ja Maarit on muutenki käyny hulluna kaikissa rapaisissa ja meluisissa taloissa. Semmosissa jättitaloissa. En tiiä mikä tauti sillä on, mutta otan kyllä selvää!

Nuorta rakkauttako muka?!

Mentiin koirapuistoon Pikun kans. Ku Piku kans on hoffipoffi ja poika ni Caro pääsi kans mukaan.

Mää muistutin ystävällisesti, mutta päättäväisesti Pikua käyttääntymissäännöistä. Caro tuli kans kimppaan muistuttamaan. Maarit näytti kans ensin siltä, että se tulee meidän kans kertomaan Pikulle käyttääntymisestä, mutta se ottiki mut kiinni fleksillä! Törtsiä! Sitäpaitsi Piku ja Caro siinä oli niitä, jotka ois ehkä aiheuttanu hämminkiä ja hässäkkää, jos mää en olis puuttunu peliin. Ni miksi mut sitten otetaan kiinni!

Maarit väitti, että Caron ja Pikun leikit suju paljon paremmin ilman mua. Paha moka! Päästää nyt tommonen teini ilman esiliinaa leikkimään! Totta kai siinä unohtuu vellit ja puurot sekaisin! Sit ku mä taas pääsin töihin ja menin vähän vihjaseen Carolle, että pitää käyttääntyä siveästi ja louskia poikia päin, eikä alkaa tutustumaan niihin, ni eikös vaan Piku tullu siihen mulle sanomaan, että elä ala siinä huutaan mun tyttöystävälle.

Mitähäh?! Tyttöystävälle! Piku on niinku ehkä kaks sekkaa tavannu jotaki tytsiä puistossa ja sitten se on heti niin tyttöystävä, ku vähän ottaa sen kans juoksuaskeleita! Pöh! Ja kaiken huipuksi Caro jäi vaan makaamaan sitten ku Piku lähti. Ihan ku joku unelmien prinssi tai Mummo olis lähteny, vaikka se oli vaan meidän tuttu Piku!

Mää rökitin Caroa. Se remusti aikalailla takasi ni me irvisteltiin ja mää rumisin oikeen kunnolla. Sitten me tultiin autoon ja oltiin nuuppoja. Nyt Mummo vie meidät pissalle.

Domino-Caro

Huh ku mulla on taas kiirettä! Mulle on tullu lisää tuttuja vieraaksi! Nimittäin Mummo ja Caro! Mulla on ihan täys työ tsekkailla tilannetta ja varmistella, ettei Maarit ala mitään sekoilemaan, ja että mää pääsen sen kaa lenkuralle, vaikka oonki käyny jo Mummon ja Caron kaa. Ja eilenki oli hulluna kiirettä pötkötellä Mummon ja Caron kaa, ku ei oo pitkään aikaan pötkötelly just niitten kans!

Caro on muutaman kerran herpannu mulle. Se on ihan outo. Maarit sanoo, että sillä on dominanssi. Toivottavasti se ei oo tarttuvaa ja toivottavasti sei ainakaa aiheuta kutinaa. Caro on muuten ihan kiltti oma itsensä ja se käy aina välillä pussailemassa mua ja mää annan sen nuoleskella, vaikka oonki ihan, että hohhoijjaa, mutta sitten se vaan yhtäkkiä vetää pultit jostaki kytysestä puruluunkorpusta! Niinkö semmosesta, jonka oon jo noin miljoona vuotta sitten hylänny! Ja vaikka maailmassa on muitaki kytysiä purunluukorppuja ja vaikka mitä herkkuja ja leluja! Se on vaan, että kaikki mulle heti. Ihan ku mua ois ees kiinnostanu mikään puruluunkorppu!

Mää välillä ihan säikähin, ku Caro hermostu ja mun piti vinkasta sille, että jättäs mut rauhaan. Maarit tuli mua sitten puolustamaan – se on niin hieno! – ja sano Carolle, että se on ihan pöljä. Onneksi se on muuten ihan jees tyyppi ja me ollaan kameleita. Mää rökitin Caroa koirapuistossa. Nyt me aletaan taas pötköttelemään.

Pätevää paimennuspalvelua

Maaritin kännypuhelin soi sillon yöllä kerran ja ihan niinku arvata saattaa, me lähettiin! Kännypuhelimissa on semmonen outo voima. Mutta hyvä, että lähettiin, ku me löydettiin Satu sieltä kaupungilta ja poimittiin se kyytiin ja tuotiin kotiin.

Mää oon kattonu nyt tarkemmin, ettei se Satu lähe mihinkään hortoilemaan. Ku se herää aamulla tai iltapäivällä ni mää heti katon, että se tulee kunnolla alakertaan ja istuu nojatuoliin. Mää joudun vähän tarttuun sitä kädestä ja tökkimään, mutta kyllä se yleensä asettuu ihan kiltisti. En ottanu sitä eilen mukaan Puokkarille, ettei se vaan karkais taas jonnekki. Ei se oo nyt karannu.

Puokkarilla oli Ville! Siis meidän puiston Ville! Ei me leikitty, ku mei tykätä oikeen leikkimisestä. Mää en kauheesti välitä Villestä ja jostaki ihan oudosta ja täysin käsittämättömästä syystä sekään ei oikeen tunnu välittävän musta. Sillä on varmaan aika huono maku. Mun piti sitten oottaa, että sinne puistoon tuli yks saksalainen paimenkoira ja sitten yks sileäkarvainen tyyppi ni mää niitten kans pääsin pätemään. 

Maarit ja Satu ja Alli ja Rauha on aika paljo laulanu ja rääkyny. Mulla on ollu kiirettä vahtia, että kaikki menee hyvin.

Satu-sekoilua

Lähettiinki tänään lentsikka-asemalle. Mää nukkuin matkalla, vaikka sinne ei oo kovin pitkä matka, mutta ku olin jo käyny puistossa. Maarit löysi sieltä Satun! Mää haistelin autossa, ku ne tuli ja haistoin aika nopeesti, että se on Satu! Mun piti nuolla Maaritia kiitokseksi, ku se toi mulle Satun.

Mutta sitten se alko heti sekoilemaan! Me mentiin kaupan parkkiin ja Maarit ja Satu meni kauppaan ja sitten Maarit unohti Satun sinne! Siis se hukkas Satun niinku ehkä kymmenessä minuutissa, ku me oltiin se löydetty! Onneksi Satu osas tulla mun autolle!

Sitten meni jonku aikaa hyvin. Oikeestaan tosi hyvin, ku Satu opetti Maaritia tekemään herkkutomaattisempia pizzoja ja mää sain tiskata ja siivota. Mut sitten me lähdettiin autolla kaupunkiin ja Maarit jätti Satun sinne. Höh! Ja kaikkein tyhmintä kaikista on, että ku mää kyssyin Maaritilta, että mennäänkö koirapuistoon se ei ensin sanonu mitään. Sitten ku kysyin uudelleen ja uudelleen, se vastas että mennään kottiin!

Vaikka puisto oli ihan matkan varrella!

Mää luulen että kännypuhelin liittyy jotenki Satun katoamiseen. Mää oon huomannu, että monet ihmisten katoamiset liittyy niihin puhelimiin. Ja nytki Satu puhu siinä puhelimessa ja sitten me hukattiin se kaupunkiin. Mää vahdin kyllä tosi tarkkaan Maaritin puhelimen käyttöä, ettei se riistäydy käsistä ja Maarit häviä mihinkään. 

Keppien tökkimisen tärkeydestä

Maarit tyhjensi mun jääkaapin. Tyhjä jääkaappi oli ihan lohduttoman näkönen. Vähän vaan lohdutti, ku ajattelin, että varmaan me tehdään ruokaa kaikista ruuista. Mut ei me tehty ku pinaattiletuista vaan!

Maarit meinas syyä kaikki ne pinaattiletut. Onneksi mää sitten keksin miten määkin saan niitä. Mää oon koulussa opetellu tökkimään kuonolla kaikkia keppejä ja mää huomasin, että nyt varmaan kannattaa tökkästä kaukosäädintä. Ja kannatti! Maarit rupes hulluna hihittämään ja anto mulle pinaattilettuja. Sitten mää tökkäsin uudestaan ja sain lisää lettuja.

Kyllä ei voi tarpeeksi terottaa nuorille koirille koulunkäynnin merkitystä. Varsinki kaikkia keppejä kannattaa opetella tökkimään. Se tehoaa tilanteissa, joissa pelkkä istuminen ei riitäkään.

Puisto epäkunnossa!

Nyt meidän puisto on menny kokonaan rikki! Se oli eilen illallaki semmonen ja tänään se oli taas semmonen, että siinä on vaan kovaa röpelöä ja ilmeitä rypykuoppia. Siinä on ihan kökkö tassutella! Villeki oli eilen ihan kummallisen näkönen ku se harotti menemään. Mua ei huvittanu juosta ollenkaa.

Eikä mua tänäänkää huvittanu juosta, ku puisto oli ihan samanlainen ku eilenki! Mää yritin välillä, mutta ei siitä mitään tullu. Eikä muutkaa halunnu juosta paitsi yks Nemo juoksenteli. Se oli niin yli-innokas, ettei se välittäny röpylöistä.

Sitten välillä ku yritin yhen keltaisen Eetun kanssa leikkiä ni ei sekää onnistunu. Ku tuntu, että ei voi painia, ku röpylät sattuu eikä voi juosta ku rypylät käy kipeetä. Sitten mää vaan vinkuloin ja louskin sen Eetun kaa. Ja kerran juoksin jäätikölle ja lensin rähmälleen!

Me käytiin välillä Maaritin kans jossaki paikassa missä kerran kävin Caron ja Mummon kaa. Joku kirppukauppa tai semmonen. Ja ku me tultiin sieltä takasi, puisto oli vieläki rikki! Tympälettä! Enkä tykänny siellä kirppukaupassakaa oottaa pihalla. Mua jänskätti. Enkä tykkää että Maarit käy kirppukaupassa, ku se saattaa sitten tartuttaa ne kirput muhun ja mää en halua kirppuja, ku ne kutittaa.

Niin että on oikeestaan ollu vähän tyhmää! Hö!

Koirapuistojärvellä

Meille täällä on käyny taas niin, että kaikki on ihan vetistä ja mää joudun laittamaan haalarit päälle, ku meen ulos. Ei se mitään, haalareissaki voi kieriskellä ihan hyvin. Mutta se oli vähän huolestuttavaa, ku Maarit meinas, ettei mennäkkää koirapuistoon! Se väitti, että sen edessä on niin paljo vettä, ettei se sinne pääse ja tuskin siellä on ketää muutakaa!

Maarit oli raahaamassa mua pitkin Lintulammentietä eli isoa tietä ja meinas viedä mut puiston ohi! Onneksi me huomattiin Ronja liikennevaloissa ja lähettiin seuraamaan sitä. Ja onneksi Ronja oli menossa puistoon! Onneksi Maaritilla välähti sen verran, että se arvas mihin Ronja oli menossa!

Mää sainki sitten hyvän puistoreissun sen sijaan, etten ois saanu ollenkaa puistoreissua! Ja sitten sinne tuli vielä Aatu! Aatu on niin mukava! Mää niin tykkään Aatusta ja ilahdun ihan hirmeesti, ku se tulee puistoon! Mää en välitä enää ees työnteosta, jos mulla on Aatu leikkikaverina! Aatu oli jättäny mulle viestinki meidän naapurin portinpieleen, mutta ei viesti oo sama ku Aatu! Aatu on niin älyn mukava! 

Ronja yritti hulluna poukkoilla Aatua leikkimään sen kaa, mutta Aatu ei alkanu. Mää pakotin Aatun leikkimään mun kans. Sitten meidän piti lähtä, ku Maaritilla oli märät sukat ja varpaat jäässä. Mullaki oli ihan märät tassut, mutta emmää valittanu mitään!

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Joskus ei kannattas tulla koirapuistoon ku me ollaan siellä. Voi olla että me ollaan liian raisuja ja remutaan toisia kumoon. Tai melkeen kumoon. Eikä me ees huomata!

Sitten Maarit vaan kitisee, että kato vähän mihin toisia kiilaat, vaikka se on ihan toisten oma ongelma mihin ne kiilautuu! Niitten pitäis kattoo vähän! Sitten esitetään jotaki todistusaineistoa läheltäpititilanteesta ja mää oon vaan että whatever… Rapatessa roiskuu ja talvella lentää lumi ja sitä sattuu koirapuistossa.

Joskus jotku koirat on vahingossa juossu niin, että joku ihminen on lentäny kaaressa ja kerran oon kuullu, että joltaki ihmiseltä oli menny polvilumpio paikaltaan! Vaikka sen polvilumpio oli kyllä ollu jo valmiiksi löysällä. Ehkä se ois voinu tippua ihan tavallisella lenkilläki.

Mää oon aika hyvä väistelemään ja sitten jos törmään, yritän törmätä tosi pehmeesti, mutta sattuu mullekki vahinkoja. Kerran nuorena mun olkapää osu puuhun ja kerran mää juoksin päin Maaritia, mutta se oli lähinnä Maaritin syy. Oikeestaan se seiso mua päin.

Kerran Dina törmäs Maaritiin ja Maarit vinku ihan hulluna, että kiva saaha koiranluista kyynärpäätä suoraan sääriluuhun! Musta tuntuu että se liiotteli. En oo koskaa nähny Maaritin sääriluita ja sillä oli sillonki housut jalassa. Maarit on vähän heikkoa tekoa ni se liiottelee tolleen.

Aamurutiini

Mun aamut menee aina samallalailla.

Maaritin kellot alkaa piippailla ja laulaa ja me nukutaan. Mää nukun yleensä mun majassa sängyn alla ja Maarit röhnöttää sängyn päällä. Sitten yhtäkkiä Maarit päättääki herätä ja se nousee, ja mää alan kans kömpiä pois sängyn alta. Mää kömmin niinku mursut. Maarit on ehkä vähän niinku joku ronsu.

Maarit menee sitten vessaan ja se siellä harjaa hampaita ja mää huomaan, että hei mähän voinki vähän nukkua vielä. Joka aamu tää tulee iloisena yllätyksenä. Mää nukun sitten sängyn päällä.

Sit ku Maarit alkaa saaha vaatteita päälle – se aina ettii niitä vaikka mistä mihin se on jättäny niitä lojumaan – me mennään alakertaan ja lähetään eteiseen. Mää ootan eteisen portailla, että mulle laitetaan panta ja fleksi. Ne roikkuu koko yön oottamassa oven vieressä ihan vaan sitä, että ne pääsee mun kans Lintulammelle-lenkuralle.

Me mennään sitten Lintulammelle-lenkuralle, ja mää lueskelen kaikki aamun viestit ja kirjottelen vähän kameleille ja torttuan kans. Yleensä mää kans kieriskelen jossaki, mutta tänään mää en kieriskelly ollenkaan. Yleensä mää en tapaa kameleita mun aamulenkuralla. Ehkä monesti nään yhen juoksuspanielin, mutta monestikkaan en nää mun frendejä. Paitsi eilen ja tänään, ku näin Nellaa ja yhtä mun laivakoirakamelia.

Sitten me tullaan aina sieltä lenkuralta kotiin. Me ei käydä kovin pitkää lenkuraa, mutta mää luen paljo viestejä. Aamulla pitää kato lukee kaikki maailman tapahtumat, että tietää missä mennään. Sitten ku me tullaan kotiin, mää meen olkkarin sohvalle oottaan.

Kohta Maarit tulee ja sanoo mulle, että kita auki ja tunkee lääkkeen mun kitaan. Sitten se menee keittiöön ja sanoo, että tuu ottaan aamupalaa. Monesti mää oon saanu hyviä aamupaloja, mutta viimeksi Maarit osti ihan tavisnapoja, eikä ne oo niin hyviä ku luonnonvalintanapot, mutta kyllähän niitä syö. Tulisin kyllä nopeemmin aamupalalle, jos olis vaikka jauhelihakastiketta.

Maarit laittaa sille itelle kuppiin eriä aamupalaa. Luultavasti se on parempaa. Aika monesti siinä ois jugurttia, jota määki tykkäisin kyllä syyä. Me mennään yläkertaan. Mää meen sängylle lojumaan ja Maarit menee tietsikalle syömään aamupalaa.

Sitten se lähtee ja mää jään sängylle lojumaan. Semmonen meidän aamu on aina. Paitsi viikonloppuna. Ja tänään!

Tänään Maarit soitti jonnekki, ku se oli tietsikalla ja sano, että nää tulis sinne sitten kymppiminsassa! Mää tulin heti kattoon, että mitä mitä ja Maarit sano, että mää lähen mukaan, ku mää meen päivähoitoon Ymben luo!

Vähänkö mää innostuin! Mää juoksin ihan satasta äkkiä eteiseen ja piti vähän ketkuttaa takapuolta ja vinkuloitsea, kun olin niin tyytyväinen aamurutiinikäänteestä.

Me ajettiin kauppahallille ja Ymbe oli siellä jo mua oottamassa. Mää näin auton ikkunasta. Mää olin niin ilonen, etten tienny mistä ovesta mun kannattais tulla pois autosta. Ja poukkoilin ja hypin Ymben päälle ja sitten kans Maaritin päälle.

Maarit oli taas tyhmä ja lähti töihin, mutta me jäätiin Ymben kans viettämään röhnöpäivää! Ja arvaa mikä kans on parasta! Ymbellä on täällä niitä herkumpia luonnonvalintanapoja! Ja voi olla että me kans laitetaan makkaraa lounaaksi. Me monesti herkutellaan, ku Maarit on tyhmänä töissä.