Muumio!

Toisena lauantaina me lähettiin kaupan parkkikselta väärään suuntaan. Mää heti melkeen arvasin, että me mennään meidän satamarantsuun uimistelemaan. Paitsi ettei me menty! Me mentiin satamarantsusta ohi! Olin vähän pihalla siihen asti ku tultiin tuulimyllyrantsuun. Sit tiesin taas heti mihin ollaan matkalla. Haikalaluotoon!

Lotta ei ollu ikinä ennen käyny Haikalaluodossa, ku ei se oo ees käyny paljo missään. Turha sillä on ees väittää, että se on reissukoira, ku vasta se nyt Haikalareissulla oppi, ettei kannata heti olla kärttämässä ulos autosta, ku voidaan olla menossa vielä parempiin mestoihin ku kaupan pihalle tai taviskoirapuistoilemaan tai päivähoitoon. Tää oli sen eka vesistömatkaki. Onneksi sille ei tullu merisairautta.

Pakko myöntää että olin jossain vaiheessa vähän skeptinen, ku Lotta vauvana kiipeili pitkin autoa ja vinku, ku sei nää mitään ja alko heti inttään, että joko joko jokomeollaanperillä jokojoko – mutta kyllä nyt vaikuttaa, että Lotastaki kehkeytyy vielä kunnon retkeilijä. Uteliaisena se haisteli autolautan ikkunoista merituulta.

Haikalaluodossa oli hulluna porukkaa! Mutta oikeesti Haikalaluodon omat haisut on sata kertaa parempia, ku kaikkien tyyppien haisut yhteensä ni ei siellä tarvi ees olla ketään, ku siellä on jo huippupäheetä! Me yritettiin Lotan kanssa haistella kaikki lemut, muttei läheskää ehitty. Maarit tuli jotenki takakireenä meidän perässä. Ois haistellu ni ois tullu paremmalle tuulelle. Me käveltiin vaikka kuinka pitkälle ennenku leiriydyttiin. Mää tsekkasin että pyyhe tuli laitettua kunnolla ja Maarit oli pinkeenä.

Haikalaluodosta oli sulanu kaikki jättijääkimpaleet! Ja siellä oli lämmin. Onneksi ei niin lämmin ku kotona! Kahlailtiin rantsussa ja mää löysin muumion! Ihan oikeesti! Löysin semmosen hyljemuumion rannalta makoilemasta! Tietenki kieriskelin! Paras löytö ikinä. Maarit oli taas siitäki niinku, että noniin nyt riittää nyt riittää, hushus. Mitä järkee on löytää muumio, jos ei saa kieriskellä siinä! Kerran löysin sammakkomuumion, mutta sei oo mitään verrattuna hyljemuumioon! Maailman paras muumiolöytö!

Sitten me oltiin leirissä. Maarit luki kirjaa ja Lotalla oli kaivauksia. Se on ihan hullu kaivamaan! Silleenki se on outo tyyppi. Mää vartioin meidän leiriä ja sanoin tunkeilijoille, että BÄKOFF! MEIJÄN LEIRI! TARTTE TUNKEE METRIÄKÄÄ LÄHEMMÄKSI! Ei ne sitten tullu.

Paitsi sitten me leikittiin yhen tunkeilijan kaa. Se oli siperialainen tyttö nimeltä Wilma. Se oli ensin kauheesti olevinaan, mutta ku mää sanoin sille, että anteeks nyt vaan mutta mää oon jo käyt. katsoen kuus ja mulla on sata vuotta opettajakokemusta takana ja tiiän etiikasta ja käyttäytymissäännöksistä kaiken, ja Lotta on mun pikkusisko ja se on vielä pieni, ja sen kans pitää olla nätisti, ja sitten kans muistuttaisin hillitystä käytöksestä, joka on hienoille neideille välttämätöntä ja… Niin ni ku mä sille vähän sanoin, ni sitten se oliki ihan mukava ja meni litteeksi, ettei olis liian pelottava Lotalle. Oisimmää opettanu sille Wilmalle hienostunutta käyttääntymistä enemmänki, mutta sen isäntä ei päästäny sitä juoksentelemaan, ku Wilma ois kuulemma juossu metsään. Ku sillä on metsä verissä. Kyllä mä tiiän muitaki semmosia tyyppejä.

Illalla me lähettiin pois meidän leiristä ja sillä aikaa koko Haikalaluoto oli tyhjentyny! Me käveltiin rantsua pitkin autolle. Onneks ei tällä kertaa ajettu perille asti ni ei jääty jumiin ja päästiin kotiin, eikä tarttenu hakee mitään autonulkoilutuskonetta apuun. Paitsi meinattiin me jäähä lautalle jumiin, ku meidän eessä oleva auto ei suostunu lähteen kotiin. Mun auto suostu tälläkertaa.

Ilmaisku!

Nää uudet kulmat on vaikuttaneet niin tosirauhallisilta tähän saakka. Täällä on enemmän koiria, jotka huutelee pihoilta kaikkee niinku, että kukas kimuli se siellä tassuttelee? ja tarvii sitten meille tulla syömään mun herkkuja! Ja sitten on kans aika paljo sinttikoiria, jotka huutaa mulle vastaan tullessaan. Useimmiten törkeyksiä. Mutta muuten on ollul tosi rauhallista! Mulla pysyy paljo paremmin kaikki menemiset ja tulemiset täällä hanskassa, ku ei oo niin paljo kaikkia niinku edellisessä kotona.

Mutta OMGOMG saiko tämä idylli toissailtana katkeran päätöksen! No sai!

Oli kaikkein parasta, ku mentiin Mummolaan ja siellä oli Mummo! Ihan oikeesti! Järkytyin tosin siitä, että jouduin oottamaan pihalla, mutta ku olin tilittäny Maaritille kesän kauheuksista, jolloin se makas sairaalassa ja mää olin ihan pihalla aina melkeen, ku Ymbe oli töissä… ja joskus yksin! Missä ei oo mitään järkeä! Ja säikähinn että taasko pitää leikkiä jotaki pihavahtia, joka en tosissaankaan oo! Ja kerroin kyllä selvästi Maaritille mitä mieltä olin asiasta… Ni sitten hoksinki Mummon! Ja Mummo tuli meille! Ja Mummo antoi mulle tulisiksi keksejä! Ja ne keksit oli lampurirasiassa! Ehkä vähän hyvä.

Mutta en tiiä että oliko ne terrorismit Mummon kannoilla, mutta yhtäkkiä ne alko hyökkiä meidän kimppuun kaikilla panoksilla ja rakettitieteen keinoin. Ja sillon Maarit sai päähänsä, että pitää lähtee viemään Mummo takaisin! Mää sanoin, että joo kiitti, menkää te vaan, mää jään kotikoiraksi. Maarit ei antanu! Siis kaikki ne miljoonatkymmenet kerrat ku oon joutunu kotikoirattamaan ihan Maaritin mieliksi ja nyt ei kuulemma saa! Pöh!

Maarit haki mulle auton portaikon viereen ja sitten mää suostuin lähtemään, ku tiesin, että mennään autolla. Mutta ne yritti ampua meitä autoonki! Menin matalaksi, ettei tykinkuulat osuis muhun. Paluumatkalla menin lattialle asti matalaksi. Se oli varminta. Ja sitten me juostiin äkkiä kotiin.

Ne oli sinnikkäitä vihulaisia, sen sanon. Räiske ja räime jatku koko illan ja yön! Valot välähteli ikkunan takana. Välillä Maarit suojas mua. Välillä räimi niin paljo, että menin sängyn alle evakkoon. Hankalaa, hankalaa hommaa. Onneksi nukahin välillä. Onhan noita nähty ennenkin, muttei ikinä tälleen… Ikinä en lähe enää uhkarohkeilemaan ja ajelulle keskelle taistelua. Seukkikerralla lähetään evakkoon ajoissa ja kauas, jos se musta on kiinni…

Mutta nyt se sitten on! Taas joku eri vuosi! Tässä on mun tämän erivuoden ensimmäinen kieriskely. Eikä taatusti muuten viimeinen! Toivottavasti tekin löydätte satojatuhansia kieriskelyjä tänä erivuonna!

Koirakuvahaaste: Vapaa

Mää ehkä just ehin koirakuvahaastella. Vapaudesta!

Vapaana on siitä mukavaa, että sillon ei oo missään kiinni. Pystyy käymään haistelemassa vaikka mitä mättäitä ite haluaa ja sitten kans jos löytää jonku hyvän kierimispaikan ni voi jäähä siihen kieriskelemään. Vapaana pääsee paljo lujempaa ku fleksissä. Se johtuu siitä että Maarit on niin hidas löyntys. Remmissä pääsee vielä hitaammin. Remmissä on vaan se hyvä puoli, että sillon saa monesti napoja ja herkkuja. Vapaana mää saan herkkuja, jos käyn Maaritilta hakemassa.

Mää oon vapaana meidän takapihalla. Sillon ku olin murkku tein kivoja jekkuja Maaritille ja lähinki pois kotipihalta ku se kuttu. Kattoin siihen oikein, että lällälää, määpä lähen vapauteen! Emmä sitten kohta enää viittiny lähtee pois pihalta, ku hoksasin, että aina ku tuun sisälle, ku Maarit kuttuu, saan jotaki hyvää. En oo pitkään aikaan kyllä saanu, mutta ei mua vaan kiinnosta lähtä mun pihalta enää mihinkään, ku miks mää lähtisin, ku se on mun piha!

Joskus kesäaamulla mää saan juosta Lintulammelle-lenkuralla vapaana. Pitkään aikaan en oo saanu. Mutta mää sain Nokelassa kävellä vapaana ihan vasta, ku mun fleksi oli lainassa yhellä karkulaiskoiralla. Me nähtiin tänään taas yks karkulainen, mutta se oli eri. Se juoksenteli vapaana, vaikka se oli koirapuiston ulkopuolella! Minä ja Piku juostiin sen kanssa, mutta me oltiin aidan toisella puolella. Se vaikutti ihan mukavalta tyypiltä. Maarit ois halunnu kans tutustua siihen lähemmin, mutta se lähti jatkamaan sen reissuja ja katosi meiltä.

Tassut märkänä, ilman leluja

Hitsin pitsi! Me käytiin Maaritin kans tassuttelemassa ja nyt meillä on kummallaki tassut ihan märät. Meidän lahkeet on liian pitkät näille keleille. Ja mulla on kans selkäturkki märkä, ku mää kieriskelin ja sitten me Lissun kanssa leikittiin koirapuistossa. Siellä oli ihan jäistä ja vetistä. Siistii!

Mä löysin sikapaljo tärkeitä viestejä ja vastailin vaikka kuinka monelle mun kamelille! Oli mukava tassutella, ku vesi lensi. Nyt pitää nuolla turkki kuivaksi. Tai ehkä Maarit antaa mulle pyyhkeen.

Mutta on mulla inhopinhojuttujaki! Alli ja Rauha sai uusia leluja, enkä mää saanu! Epistä! Maarit sano, että ku mulla on niin paljo leluja, enkä mä leiki niilläkää. No niinpä just! Mun ois pitäny saaha uusia leluja, ku mun entiset on niin surtsuja, ettei niillä viitti paljo yhtää leikkiä! Alli ja Rauha leikkii niitten kissanleluilla joka päivä ja nyt ne sai lisää uusia kissanleluja!

Ne tiputtelee semmosia kumipahkurapalloja niitten katolta ja nyt ne sai semmosia kumitikkupahkurapalloja, joita ne siirtelee niitten katossa. Ihan tyhmiä leikkejä.

Mää testasin yhtä kissanlelua ja se oli aika siisti. Se vieri ja kilisi ja mää otin sen mukaan ja rouskaisin sitä vähän ja Maarit oli heti, että ei ei  ja se otti sen multa pois. Ei muka ollu rouskittavaksi tarkotettu. Seki meni sitten Allin ja Rauhan katolle. Ei se mitään että niillä on leluja, mutta kyllä munki kuuluis saaha sillon ku neki saa!

Maneesikoiran jouluseikkailut ja viimeisimmät kelmimiset

Me lähettiin ennen joulua autolla. Mulle pakattiin mukaan nappuloita ja sikasipsejä iso pussillinen. Ja otettiin kans vettä mukaan autoon ja mulle laitettiin turvavyö. Sitten me ajettiin yhelle tallille! HEPOStallille! Järkkyä! Vähänkö olin järkyttyny tapahtumien kehityssuunnasta! Ja helpottunu kans ku mun ruokia ei purettu autosta.

Eikä me oltukaan siellä kovin kauheen kauaa, vaikkakin niin kauan, että mua kerkes jänskättää siellä tallissa. Mutta sitten mää tapasin siellä yhen jätkän! Se oli tallikoira ja se oli vähän saman näkönen ku Tahvo! Se oli mukava ja aika kiinnostunu musta. Ja se sano, ettei heposia tartte pelätä ni mää sitten pystyin vähän relaamaan, enkä enää välittäny pelätä sitä Helviä. Ihan niin paljo siis.

Sitten me mentiin maneesiin ja siellä oli ihan helppoa, ku kaikilla niillä heposilla oli vahti selässä. Riitta vahti sitä Helviä, eikä se sitten ees yrittäny hyökkiä mun kimppuun. Mää voisin ehkä alkaa maneesikoiraksi. Oli ihan helppoo lojua ja kyttäillä, että kaikki käyttääntyy, ja siellä lemusti ihanaiselle. Ja tallissa se vasta lemustiki aivan taivaalliselle ja mää sain käydä haistelemassa kaikkia tyhjiä tallipilttuita!

Sitten me vaan jatkettiin matkaa autolla ja käytiin meidän pysähtymispaikassa jättään viestejä ja juomassa vettä ja me syötiin pumpurilaisia ja ranskiksia autossa! Oli mukavaa!

Pitkän matkan päästä me oltiin perillä. Maaritilla oli vähän hankaluuksia pedin tekemisessä, mutta sitten se onnistu laittamaan sen kuntoon. Se oliki oikein sopiva peti mulle. Mää jouduin kyllä päästämään Maaritinki siihen ja se vei aika paljo tilaa. Ja sitten kerran päivällä Maarit ei tehnykkään mulle petiä ja jouduin ite huolehtimaan nukkumapaikasta! Ja sitten heti seukkipäivänä Maarit matki mua enkä mää enää päässy mun sohvalle nukkumaan, ku en mää mahtunu!

Ehkä kaikkein parasta jouluna oli, ku mää sain paksuja sinkkusiipaleita ja sinkkuläskiä ja fisua ja ihan kokonaisen jättifisun pään! En antanu muille siitä yhtään! Söin kans lanttulaatikkoa ja porkkanalaatikkoa ja torttuja. Ja sitten oli kans parasta, että mää sain mukaan nahkoja. Paitsi se ei oo kiva, että Maarit laitto ne nahkat jääkaappiin eikä antanu mun heti syödä kaikkia!

Sitten me avattiin lahjoja. Mää sain ettiä omat lahjat ja Maarit yritti väittää, ettei yks paketti oo mulle. Kattoin sitä vaan että hä, taliaivo, mitenniin ei muka oo. Ja se vaan oli että aukase nuo pikkupaketit. Ne on sulle. No joo, olihan ne. Niissä oli kaks rouskistikkua. Ja sitten sain kans semmosen aikatyhmän kumilinnun ja se iso paketti oli paras ja se oli mulle, vaikka Maarit yritti väittää ettei se oo! Varmaan se yritti pimittää saaliin kokonaan itelle. Siinä oli nimittäin pussillinen sikasipsejä! Vähänkö siistii että joulupukki oli tuonu mulle sikasipsejä! Nyt mulla on niitä kaks isoa pussillista paitsi ne sipsit, jotka oon jo syöny!

Oli musta kans kiva nähdä mun kameleita Maaritin iskää ja äiskää ja sitten sieltä löytyi Timokin! Se oli aika yllätys, ku viimeksi Timo löytyi meidän kesälomamatkalta ja sillon me oltiin Ulkomailla! Mutta kaikkein huipuinta oli ku Satu tuli sinne eilen. Mun piti ihan vähän vinkuloida ku oli niiiin kiva nähdä. Sain siltä rapsuja. Ja ehkä kans yhen ronsun. Se jotenki haiskahti musta siltä, että se ois mulle, mutta Maarit väitti ettei se ois. Luultavasti se vaan yrittää omia sen, ku kyllä se varmaan on mulle ku se on ronsu ja haiseeki siltä. Ihan niinku sikasipsupakettikin haisi ihan siltä, että se on mun! Ja se oli!

Eilen me tultiin kotiin ja en melkeen nukkunu koko matkalla, ku Maarit ajo niin hiljaa, että luulin koko ajan, että ollaan tuossa perille! Käytiin kirjottamassa viestejä ihan oudossa paikassa ja ajettiin mun oikeen viestipaikan ohi! Mää en saanu kirjotettua mun pissapostikameleille, että oon nyt tullu pois Kuusamosta ja meen kotiin! Ne luulee että jäin ikuisiksi ajoiksi Kuusamoon! Mutta Maarit sano, että nyt on just hyvä ajella peesissä ni ei me pysähytä. Eikä me pysähyttykkää ennenku vasta kotipuistossa! Jotku mun kamelit oli ollu jouluna kotona ja jotku oli jo tullu aikasemmin takasi kotiin. Jotku ei ehkä oo vielä tullu ollenkaa!

Päivällä mää olin Ymbellä päivähoidossa ja me syötiin ruokaa ja herkkuja. Maarit ei sitten meinaa antaa mulle mitään, mutta mää etin oisko täällä jotaki ja meinasin pölliä suklaata. Mutta Maarit ei antanu. Mää yritän nyt tuijottaa niitä jos ne vaikka liikkuis mun kitaan. Jotaki mää voisin vähän popsia…

Mää näytin mun temppuja Kuusamossa ja kaikki oli ihan ihmeissään, ku mää osaan kieppua ja tip-tappia. Niille nyt ei tartte paljo osata, ku ne oli siitäki ihan ihmeissään, ku mää osaan istua ja antaa tassua, vaikka ne on kyllä ihan lapsellisia juttuja ku mää osasin ne jo vauvana!

Mää kans löysin sieltä metsästä muutaman hyvän kieriskelypaikan ja söin pupun papanoita!

Enpä mää sitten paljo mitään muuta erityistä syönykkää. Ai niin, join mää piimää! Se on hyvää. Kotona saan ihan liian harvoin piimää.

Hirsien vetelyä

Caro oli kasvanu isommaksi ku minä, eikä sen kans voinu enää leikkiä, ku sitä piti vaan pomottaa kovasti, ettei se luulis ittestään liikoja. Luuli se vähän, mutta ei sentään, että se vois määräillä mua ja Maaritia ja Mummoa loputtomiin. Välillä se yritti pakottaa mua remuamaan sisällä, mutta mää en antanu periksi. Vaan vauvat saa leikkiä sisätiloissa.

Mää olin tosi pisinä Caron vierailun ajan. Mää huolehdin, että se käyttääntyy ja viihtyy. Näytin sille kans, että oon aika kovis ja pistelin poskeeni yhden raadon tuolta meidän tieltä. Se on ollut siinä vaikka kuinka pitkään ja oon käyny kierimässä sen päällä. Nyt söin rapsakat luunjämät ja Caro joutu vaan kattomaan kateellisena. Eikä Maaritkaa voinu ruveta omimaan mun aarretta, ku ois tullu kalapaliikki, jos se ois päästäny Caron löysäksi! Taas nerokasta toimintaa meikältä!

Sitten on kans ollu huippujuttuja semmonen, että Miikka kävi meidän luona kylässä. Se on mukava. Se rakensi meille koirankoppeja ja laitto sinne herkkuja. Seuraavana päivänä Caro nukku koirankopissa. Se luuli että se oli oikeesti semmonen! Sitten Mummo siivos kopit pois. Maarit ois jättäny ne lojumaan moneksi kuukaudeksi! Se on niin nahjus!

Sitten me vietiin Caro ja Mummo juna-asemalle ja mää aloin veteleen hirsiä. Olisin kyllä halunnu kirjottaa mun blogia, mutta Maarit oli taas vallannu koneen! Mää vetelin sitten hirsiä! Mää vetelin hirsiä melkeen koko tiistain paitsi sillon, ku kävin leikkimässä Aatun kans puistossa. Oli ihan SUPERIA leikkiä! Joskus on niin raskasta olla niin fiksu, että joutuu aina muille kertomaan miten pitää toimia. Ni oli kivaa vaan välillä leikkiä! Ja sitten vedellä hirsiä lisää!

Maarit on ollu tänään vähän outo. Se on rampannu tosi paljon ulkona. Onneksi se tulee aina takasi, mutta mua alko kyllä jo välillä tylsistyttää se ramppaaminen.

Kummitusheposten hyökkäys, kauhutarina

Parasta on etteivät heikkohermostoiset lue blogiani tälläkertaa, koska kerron teille nyt kauhutarinan. Se tapahtui Latviassa yhellä pikku järvellä, jonne me mentiin Maaritin kans tassuttelemaan. Siellä oli semmonen tosi mukava luontotassuttelupolku, jota me seurattiin. Siellä oli turismilemuja (varsinki ku me seurattiin yksiä isä, äiti ja poika turismeja), mutta ennenkaikkea siellä oli metsälemukkeja ja kakka, sonta ja lanta lemukkeja! Ja järvi ja ryteikköhaisuja. Oli tosi kivaa ja sieltä löytyi pupujakin. Semmosia erilaisia, mustavalkoisia, latvialaisia pupuja.

Siellä oli rantsuniitty, ku tuolla Ulkomailla on paljo rantsuniittyjä. Siellä niityllä oli villilehmiä. Ne ei kyllä ollu kovin villejä, ku ne vaan chillaili rauhassa, eikä ollenkaa alkanu riehumaan eli ne oli tyynilehmiä, mutta sitten me nähtiin villiheposia kans ja ne alko riehuumaan! Se oli tosi pelottavaa! Ne oli kyllä melkeen koko ajan pelottavia. Sillonki ku ne ei riehunu.

Siinä kävi niin, että ensteks me oltiin menossa semmoseen lintutorniin. Se oli jo ainaki sadas lintutorni missä me käytiin eli se oli ehkä kolmas. Mää oon lintutorniammattilainen ja voin kertoa, että parasta niissä on tuuli ja ehkä kans se, ettei heposet pääse sinne.

Mää löysin sieltä lintutornipolulta mahtavia kakkaläjiä! En ikinä oo epäulkomailla nähny semmosia! Siis ne oli ihan hillittömän kokosia! Isompia ku naama! Löysin yhen aika tuoreenki, johon ajattelin käydä kieriskelemään, mutta Maarit pilasi senki ilon. Ei ois ehkä kannattanu totella, mutta toteltu mikä toteltu. Myöhästä nyt katua. En kieriny. Sentään Maarit otti siitä kuvan muistoksi. Helpottuneena muka, ku en menny siihen möyhimään.

Maarit otti kuvia kans yhestä heposesta, joka oli siellä niityllä syöpöttelemässä ruohoa. Kaikki näytti vielä silloin hyvältä ja sen heposen toimintaki tosi järkeenkäypältä. Sitten se heponen alko tulla Maaritia kohti. On aika helppo myöntää, että pelkäsin. Kuka nyt ei pelkäis semmosia kovakavioisia jättielikoita! Paitsi Maarit ei pelänny, ku se on tyhmänrohkee. Mää sanoin sille että viiiiuuuuuuuuuuuuuuuu, mutta se ei pahemmin välittäny. Se vaan teki tuttavuutta sen heposen kans ja supatteli mua kauemmaksi.

Sitten yhtäkkiä niitä alko ilmestyä lisää! Niitä ilmesty ihan tyhjästä! Kummitusheposia! Niitä tuli pusikon takaa ja pikkukumpareesta niitä nousi kans ja sitten niitä oli monta eli ainaki kuus ja enemmän eli kokonainen lauma! Ne hamus Maaritin kättä ja se rapsutti niitä ja mää uskaltauduin vähän lähemmäksi. Vikatikki! Yks pahaenteinen ja kärtty ja etenki vainoharhanen, tummanruskee tammaheponen otti mut syyniinsä ja totesi, etten mää kelpaa sen varsan lähettyville. Siis en kelpaa! Voitteko kuvitella mikä nirso lehmä! Tai siis heponen.

Sitten mulle koittikin kauhunhetket. Se tamma ja se varsa, joka ei kyllä ollu mikään eilisen teeren heponen sekään, alko kävellä mua kohti! Mää peräännyin ja menin sivuun ja lähin kiertään laumaa ja se tamma ja se varsa seuras mua ja mää juoksin niitä karkuun ja ne juoksi mun perässä! Hirmeetä! Se tympee tammaheponen sai ne kaikki kääntymään mua vastaan ja ne kaikki mulkoili mua pelottavasti. Olin kauhuissani, mutta kyllä kans ajattelin, että mää varmaan oon niin älykäs, että selvitän tieni tästäkin pälkähästä. Ehkä.

Maarit oli niin hidas, ettei se päässy heposten eteen, mutta sitten se ennakoi (silläki on näemmä joitaki paimenkoirataitoja) ja kiersi mua vastaan suojaamaan ja mää pääsin kauemmaksi ja sitten Maarit sanoi niille heposille, että mää oon sen laumaa, eikä mulle saa tehdä mitään ja se osotti niille hulluille vauhkoontuneille villiheposille, ettei mun perään mennä. Sitten me lähdettiin ja mentiin lintutorniin turvaan, eikä ne oikeestaan ehkä ollu niin vauhkoontuneita ja raivona ne heposet. Mutta huonoa makua ne kyllä osotti, ku ne ei tykänny musta!

Maarit oli vaan koko ajan tosi rauhallinen ja musta oli tosi hienoo, että se tuli mua suojelemaan! Eikä mua pelottanu sitten mennä sitä polkua takasi, vaikka siinä lähistöllä oli vielä hepo. Mutta oli mulla vaan kauhupaikat siellä vähän aikaa! Niin että jos meette sinne Latviaan niin varokaa niitä villiheposia! Ja varsinki sitä tummanruskeeta äippähepoa. Se on ihan neuroottinen ja nirppis.

Eesti – vastakohtaisten riemujen maa

Me ollaan nyt Ulkomailla! Ja arvatkaa mitä! Ulkomaita on erejä! Me oltiin jo ensin Ulkomailla, mutta sitten kuitenkin mentiin sieltäkin lisä-Ulkomaille! Nyt meillä on jo monennes Ulkomaa menossa! Tämän nimi on Puola ja ette ikinä arvaa, että me löydettiin täältä Timo! Timo on Maaritin veli. Mää heti haistoin sen, kun me tultiin sen pihalle parkkiin! Ihan outoo! Tuttu lemustus keskellä vieraita! Ihan vaan yhtäkkiä!

Tai ei ehkä ihan yhtäkkiä, kun Maarit oli kierrellyt Poznanissa jo jonkin aikaa ja pysähdellyt ja jutellut puhelimessa ja haissut stressaantuneelle. Muakin alkoi huolettaa, että mikä sillä on hätänä, mutta nyt me ollaan täällä Timon luona! Sain pizzaa!

Mulla on vaikka mitä uutisia, mutta ehkä pitää kertoo vaan tärkeimmät. Täällä Ulkomailla on paljon hienoja kieriskelymahdollisuuksia! Meillä on välillä ollu Maaritin kanssa kinaa siitä miltä mun pitäis tuoksua, kun oon löytäny niin ihquja kakkoja! Heti ku oltiin tultu Eestiin, löysin kakkamössöä, mutta Maarit pesi mut ku sen mielestä mun hieno kakka-aromi ei ollu suotavaa. Tai se oli kateellinen. Mutta löysin lisää sonninkakka-aromeja ja ihanaa mutaa, ku me käytiin kävelemässä rantsuniityillä! Ne kyllä huuhtoutu sitten pois ku me käytiin pomppimassa ja pulikoimassa. Harmi. Mutta kaikkea ei voi saada ja oli hauskaa pömöttää meressä.

Me nähtiin niitä sonneja! Ne oli ensin kaukana ja ihan vaarattomia. Sillä aikaa ku mää viattomana ja pahaa-aavistamatta kieriskelin, ne oli hipsiny lähemmäksi ja arvatkaa vaan säikähinkö, ku nousin. Viiiiiik! Apua! Menin Maaritin taakse piiloon, mutta sitten tajusin, että ne on aidan takana ja aika vaarattomia siksi. Mutta jotku niistä ei tykänny musta ja ne alko machoilemaan. Musta on aika epäkohteliasta, että ne mulle uhitteli, muttei Maaritille ollenkaan!

Vois sanoa, että Eesti on vastakohtaisten riemujen maa. Ku toisaalta siellä löytyy kakkoja ja mutaa, mutta sitten ne huuhtoutuu vesiremukeissa pois! Ehkä ois pitäny käydä ensin uimassa ja sitten vasta sonniniityllä, mutta Maarit tietenkin tekee kaikki ihan väärinpäin. Se ei ymmärrä kakkojen ihanuutta. Se menettää siinä kyllä tosi paljon. Sen mielestä yks sammakkoraato minkä löysin oli kans ihan tympäle!

Tyhmiksimpiä juttuja autoretkessä on ollu, ku me ajettiin yksiä kumpuja ja mutkia ja pomppuja ja mulla tuli vähän kummallinen olo ja mun piti tökkiä Maaritia ja mukista se pysähtymään. Sitten me pysähdyttiin ja tassuteltiin ja mulla olikin ihan hyvä olo!

Kotini on puutarhani

Täällä on nyt vaihteeksi märkylettä. Se on siitä hyvä, että metikossa Tuoksuu isolla T:llä! Tuok-SUU! Keräsin ilmasta ihania nuuhkuja, ku me mentiin iltatassuttelulle Maaritin kans. Nuus nuus! Ihania nuuhkuja, jotka johdattivat ihanien nuuhkujen alkulähteille mustikanvarpujen sekaan. Nuus!

Kävin kans kierimässä yhessä vakiokierikkipaikassa ja siitä tarttu paljo paremmin multaa ja havunneulasia ja jäkälän paloja turkkiin ku kuivalla säällä. Sain sotattua Allin ja Rauhan huoneen sohvan ja mun Kotini on puutarhani -projekti edistyi jälleen. Olikin hyvä, että sain roudattua puutarha-aineksia sisälle, kun Maarit hosui taas vähän imurin kanssa. Onneksi se ei imuroinu kunnolla ja oikeestaan se imuroi vaan Allin ja Rauhan sotkuja (Ne on tosi sottaisia! Hyviä tyyppejä!), mutta kiusa se on pienikin kiusa niin oli tosi hyvä, että sain vähän palautettua tän huushollin multatasapainoa.

Märkyle ilma on hyvä kans siitä, että on vilpompaa. Musta on ollu ihan liian kuumisluumis viimeaikoina.

Maaritin isä kävi meillä kylässä. Vahdin koko ajan, ettei ne lähde sen autolla mihinkään ilman mua. Semmonen ei passaa. Eikä ne sitten lähtenykään.

Makkaraviljelmä

Löysin makkaraviljelmän! Ihan yllättäen meidän koulun viereiseltä niityltä löytyi makkarapelto! Vähänkö mahtavaa! Ei ihme että ne yhet lampaatki on viihtyny siellä niityllä!

Oli tosi kivaa, että se koulun paimennainen vei meidät sinne pellolle! Mää söin vaikka kuinka paljon makkaran nuppuja. Oli varmaan hååkkan blöö lajikkeen kasvustoja. Maistu ainakin aika tutulle.

Maarit yritti ensin löytää niitä makkaroita. Se etti ja etti ja tiiras maata ja tallusti tosi hitaasti, että se ois bongannu ne makkarat. Ne oli kato sen verran pieniä nuppuja ja silleen piilossa, että niitä oli vaikee nähä ja mää melkeen heti kekkasin, että ne kannattaa haistaa eikä nähä! Silleen ne löytyy! Ja mää löysinki niitä ehkä noin satamiljoonaa. Aika onnetonta, ettei Maarit löytäny yhtään, mutta sillä onki niin huono hajuaisti, ku se on ihminen.

Mää en ois malttanu lähtä kotiin, ku se oli niin hieno viljelys! Mää piehtaroin sitten vähän siitä makkarapellosta hajuja muhun, ku se oli niin ihana! Siellä oli lampaan papanoitakin! Mää rakastan sitä makkarapeltoa!