Ruokahuollon toimivuus on hyvinvoinnin edellytys

Maarit aina antaa mulle ruokaa. Se laittaa sitä mun kuppiin, mutta sitten se on kans semmonen, että se antaa mulle aina jämiksiä. Jämikset onki parhaita! Mää tiskaan astiat ja tarkin purkit ja pakkaukset, että ne menee puhtaina roskiin. Ja sitten Maarit antaa mulle pizzareunoja, leipäpaloja, juustoja ja mitä millonki siltä jää yli.

Mulla on monesti niin nälkis, että syön kaikki mun nappulat, mutta eilen mulla oli paljo nappuloita ja niitä jäi yli vielä, ku olin jo aika paljo syöny. Maaritilla ei ollu mitään ruokaa! Mää kävin sanomassa Maaritille, että mulla jäi napoja, syö vaiks niitä. Maarit oli vaan, että ni mitä asiaa? Niin se aina mulle sanoo. Taas piti käydä näyttään sille kädestä pitäen, että kato, tossa kupissa, ota nää loput. Maarit tökki nappuloita vähän ja sano, ettei sillä oo nälkä, että syö nää vaan loputki, jos haluat. Ni mää sitten söin.

Tänä aamuna Maarit muisti ottaa mulle ruokaa kans päivähoitoon mikä oliki ihan mukavaa vaihtelua. Se unohti eilen ja – arvatkaa mitä! – se unohti toissapäivänäki! Mää olisin ehkä nääntyny nälkään, jos Tarja ei ois pelastanu mua! Söin Tarjan napoja, ku Maarit oli niin horisko! Kaikki on viime sunnuntain jälkeen sanoneetki, että oon kauheen pieni ja laiheliini ja kuikelo. On tosi tärkeetä, että saan nyt kaikkee herkkuruokaa, ku oon niin paljo laihtunu!

Lumirymskytuuli puhaltaa!

Meillon lumirymsky! Vähänkö siistii! Meillä ihan hulluna huiskuttaa lunta ja me mentiin ihan lumisiksi meidän lenkuralla, mutta silti me käytiin aika hieno lenkura. Aika hieno vaan siksi, että ku me sitten lopuksi etittiin kameleita koirapuistosta, niitä ei näkyny. Ei ees lumihangesta löytyny. Ei ees minivilliksiä. Etin kyllä. Jos puistosta ois löytyny kameleita, lenkura ois ollu ihan huippu!

Meillon ihan lampurisää! Niin hienoo ja tuulista ja kunnon tuiverrukset päälle! Me kolattiin pihalla. Mää olin työnjohtaja ja Maarit oli työläinen. Se kolas ihan hienosti ja osas tuoda auton pihaan ilman mun apua. Olin siihen oikein tyytyväinen. Paitsi että sitten kotona se söi kaikki kanamuhennokset ja mää sain vaan tiskata astiat. Tyhmää. Oisin jaksanu syyä kanukkeja.

Me tuotiin ulosta sisälle aika paljo lunta. Enkä vaan mää tuonu ku Maarit toi kans!

Kylissä

Me on käyty viime päivinä kylissä aika paljon. Me käytiin taas eilen siellä Katjan luona ja mentiin hissillä. Katjalla on semmonen nurkka, jolle ei ennen ollu mitään käyttöä, mutta nyt se on mun nurkka! Mää saan siellä rapsuja ja napoja, ku Maarit ja Katja kattoo elokuvaa. Lojun mää kyllä sitten muuallaki ja levittelin parrassa vettä lattialle.

Mää levittelin perjantaina vettä Tarjan lattialle, ku me käytiin sielläki kylässä! Mää jouduin odottamaan vaan matolla ja sain napoja, mutta musta oli niin epäilyttävää, ku mut oli kiinnitetty fleksillä lattiaan, että emmää ensin meinannu ottaa mitään. Sitten oli vähän melkeen pakko, ku sain pullaa! Tarja oli leiponu! Sitten mää huomasin, eihän tää nyt niin kummallista ookkaan ja vähän relasin.

Siellä Tarjan luona oli semmonen pieni ihmiskääpiö. Mua jänskätti se aika paljon. Ne Maaritin kans mua silitti. Se silitti kyllä tosi hyvin just oikeista paikoista ja pehmeesti ja oli ehkä aika mukavan olonen pikkutyttö, mutta emmää ollu ihan varma ni mää olin vaan kärsimällinen ja annoin sen silittää, mutta en oikeen pystyny rentoutumaan. Ku ei sitä ikinä tiiä. Ku ei meillä oo kotona semmosia kääpiöitä.

PS. Mullon aarre! Rustoluu aarre! Mun pittää äkkiä nyt mennä syömään sitä alakertaan. Meinasin tuua sen tänne yläkertaan, mutta emmää sitten uskaltanu, ku Maarit näytti niin ruuanhimoiselta ja se ois ehkä pölliny sen luun sillä aikaa ku mää bloggaan.

Röh-metsästys

Kun on uusi vuosi niin on tapana tehdä kaikkia lupauksia. Määkin lupaan olla reippaana lähtemässä kaikkiin seikkailuihin niinku koirapuistoon ja Lintulammelle-lenkuralle. Ja lupaan syödä kaikki sikasipsit ja ydinluut ja rustoluut ja kalan nahkat loppuun ja siivota Maaritin tiputtelemat sinkkupalat lattioilta. Ja juusto. Siinä varmaan onki tarpeeksi lupauksia yhdelle vuodelle.

Tänään mää etsin aamupalaa olkkarista, ku Maarit levitti sen sinne. Ihan oikeesti! Se levittää mun ruoka-annoksia ja mää saan sitten siivota kaikki nappulat pois! Se on kivaa. Mää nuuskutan niin, että olkkari raikaa ja mää kuulostan ihan possulta melkeen, ku röhkin nuuskuja menemään. Mää oon tehokas naponmetsästäjä.

Sitten mun piti pyytää päästä takapihalle, että saan nenän nollattua. Aina ku tulee ulkoo, haistaa paremmin missä kotona on piilossa kaikkia hyviksiä juttuja. Mää aina haistelen, ku tuun kotiin.

Suklaa-Sherlockin tutkimuksia

Maaritilla on lojunu hulluna kaikkia suklaalaatikoita pitkin kämppää. Ajattelin että sillä on niin paljo suklaata, että varmaan niistä nyt riittää mullekin. Sitäpaitsi Allilla ja Rauhallaki on suklaalaatikko niitten katolla ja ne käy nokkimassa sitä aina ihan innoissaan. Niin varmasti se on niin, että ne huhut suklaan myrkyllisyydesta on suuresti liioiteltuja ja katala juoni pitää koirat erossa überherkku suklaasta!

Aloitin tutkimukset tutustumalla vaivihkaisesti nojatuolilla lojuvaan suklaarsiaan ja sen sisältöön. Ihan vähän vain nostin kantta ja ihan vaan sitä nurkimmaista suklaapalaa vähän haistoin. Se haisi hyvälle ja rasvaiselle. Juuri sopivalle koiraravinnoksi! Valitettavasti olin hieman liian luottavainen, eikä Maarit ollutkaan niin uppoutunut omiin (tyhmiin) tietokonehommiinsa ja kärähdin uteliaisuudestani. Yritin olla kuin en olisikaan, mutta Maarit hätisti minut pois suklaalta. Lisää todisteita siitä, että suklaatutkimukset ovat todella tarpeen! Tietoa yritetään pimittää meiltä koirilta!

Huomasin tilaisuuteni koittaneen, kun hyväuskoinen Maarit oli jättänyt muutaman suklaakimpaleen olohuoneen pöydälle lojumaan. Salamannopeasti nappasin pari kitusiini. Nyt niitä olisi myöhäistä tulla puolustamaan! Ne olivat minun! Ha haa! Ja suklaat maistuivat ihan samalle kuin haisivatkin: hyvälle ja rasvaiselle. Mitä parhainta koiraravintoa!

Seuraavana päivänä taivuttelin Ymben antamaan minulle geissasuklaata. Sekin oli hyvää ja rasvaista! Valitettavasti Ymbe laverteli suklaasalaisuutemme ilonpilaaja-Maaritille, joka tiukkaan sävyyn kielsi antamasta minulle suklaata ja väitti, etten minä oikeasti edes niin paljon sitä halua. Varsinkin jos olen saanut pasteijaa. Hyväsydäminen Ymbe olisi halunnut päästää minutkin osalliseksi suklaakullasta, mutta Maarit vartioi mustasukkaisesti jopa sellaisia suklaapaloja, jotka eivät ole sen! Katkeraa! Ja levittelee vielä valheita! Tottakai halusin geissasuklaata! Se oli hyvää ja rasvaista! Rakastan hyvää ja rasvaista!

Kostoksi vaanin Maaritin suklaapaloja keittiön pöydältä, mutta valitettavasti Maarit oli ansoittanut pöydän ananaspurkilla ja liukkaalla matolla ja sattui niin, että tuli ryminää ja ryppyjä mattoon. Kärkkäästi Alli ja Rauha olivat heti paikalla tekemässä tiedustelulentoja. Selvä osoitus siitä miten tärkeänä nekin suklaata pitävät.

Niin ja se merkittävin tutkimustulos! Olen siis syönyt suklaata, mutta en kuollut tai edes saanut oksutautia! Tuli vain hyvä olo kun sai hyvää ja rasvaista. Selvästikin puheet suklaan myrkyllisyydestä ovat salajuoni! Maarit oli ilmeä ja valehteli Ymbelle, että suklaan sisältämät myrkyt tuhoavat koirien maksoja! Seuraavan kerran kun saan maksaa teen testin pienellä maksapalalla (ei voi kokonaan uhrata herkkuja tutkimuksen tärkeälle alttarille). Enpä usko, että suklaa saa maksaa katoamaan! Katotaan vaan!

Maneesikoiran jouluseikkailut ja viimeisimmät kelmimiset

Me lähettiin ennen joulua autolla. Mulle pakattiin mukaan nappuloita ja sikasipsejä iso pussillinen. Ja otettiin kans vettä mukaan autoon ja mulle laitettiin turvavyö. Sitten me ajettiin yhelle tallille! HEPOStallille! Järkkyä! Vähänkö olin järkyttyny tapahtumien kehityssuunnasta! Ja helpottunu kans ku mun ruokia ei purettu autosta.

Eikä me oltukaan siellä kovin kauheen kauaa, vaikkakin niin kauan, että mua kerkes jänskättää siellä tallissa. Mutta sitten mää tapasin siellä yhen jätkän! Se oli tallikoira ja se oli vähän saman näkönen ku Tahvo! Se oli mukava ja aika kiinnostunu musta. Ja se sano, ettei heposia tartte pelätä ni mää sitten pystyin vähän relaamaan, enkä enää välittäny pelätä sitä Helviä. Ihan niin paljo siis.

Sitten me mentiin maneesiin ja siellä oli ihan helppoa, ku kaikilla niillä heposilla oli vahti selässä. Riitta vahti sitä Helviä, eikä se sitten ees yrittäny hyökkiä mun kimppuun. Mää voisin ehkä alkaa maneesikoiraksi. Oli ihan helppoo lojua ja kyttäillä, että kaikki käyttääntyy, ja siellä lemusti ihanaiselle. Ja tallissa se vasta lemustiki aivan taivaalliselle ja mää sain käydä haistelemassa kaikkia tyhjiä tallipilttuita!

Sitten me vaan jatkettiin matkaa autolla ja käytiin meidän pysähtymispaikassa jättään viestejä ja juomassa vettä ja me syötiin pumpurilaisia ja ranskiksia autossa! Oli mukavaa!

Pitkän matkan päästä me oltiin perillä. Maaritilla oli vähän hankaluuksia pedin tekemisessä, mutta sitten se onnistu laittamaan sen kuntoon. Se oliki oikein sopiva peti mulle. Mää jouduin kyllä päästämään Maaritinki siihen ja se vei aika paljo tilaa. Ja sitten kerran päivällä Maarit ei tehnykkään mulle petiä ja jouduin ite huolehtimaan nukkumapaikasta! Ja sitten heti seukkipäivänä Maarit matki mua enkä mää enää päässy mun sohvalle nukkumaan, ku en mää mahtunu!

Ehkä kaikkein parasta jouluna oli, ku mää sain paksuja sinkkusiipaleita ja sinkkuläskiä ja fisua ja ihan kokonaisen jättifisun pään! En antanu muille siitä yhtään! Söin kans lanttulaatikkoa ja porkkanalaatikkoa ja torttuja. Ja sitten oli kans parasta, että mää sain mukaan nahkoja. Paitsi se ei oo kiva, että Maarit laitto ne nahkat jääkaappiin eikä antanu mun heti syödä kaikkia!

Sitten me avattiin lahjoja. Mää sain ettiä omat lahjat ja Maarit yritti väittää, ettei yks paketti oo mulle. Kattoin sitä vaan että hä, taliaivo, mitenniin ei muka oo. Ja se vaan oli että aukase nuo pikkupaketit. Ne on sulle. No joo, olihan ne. Niissä oli kaks rouskistikkua. Ja sitten sain kans semmosen aikatyhmän kumilinnun ja se iso paketti oli paras ja se oli mulle, vaikka Maarit yritti väittää ettei se oo! Varmaan se yritti pimittää saaliin kokonaan itelle. Siinä oli nimittäin pussillinen sikasipsejä! Vähänkö siistii että joulupukki oli tuonu mulle sikasipsejä! Nyt mulla on niitä kaks isoa pussillista paitsi ne sipsit, jotka oon jo syöny!

Oli musta kans kiva nähdä mun kameleita Maaritin iskää ja äiskää ja sitten sieltä löytyi Timokin! Se oli aika yllätys, ku viimeksi Timo löytyi meidän kesälomamatkalta ja sillon me oltiin Ulkomailla! Mutta kaikkein huipuinta oli ku Satu tuli sinne eilen. Mun piti ihan vähän vinkuloida ku oli niiiin kiva nähdä. Sain siltä rapsuja. Ja ehkä kans yhen ronsun. Se jotenki haiskahti musta siltä, että se ois mulle, mutta Maarit väitti ettei se ois. Luultavasti se vaan yrittää omia sen, ku kyllä se varmaan on mulle ku se on ronsu ja haiseeki siltä. Ihan niinku sikasipsupakettikin haisi ihan siltä, että se on mun! Ja se oli!

Eilen me tultiin kotiin ja en melkeen nukkunu koko matkalla, ku Maarit ajo niin hiljaa, että luulin koko ajan, että ollaan tuossa perille! Käytiin kirjottamassa viestejä ihan oudossa paikassa ja ajettiin mun oikeen viestipaikan ohi! Mää en saanu kirjotettua mun pissapostikameleille, että oon nyt tullu pois Kuusamosta ja meen kotiin! Ne luulee että jäin ikuisiksi ajoiksi Kuusamoon! Mutta Maarit sano, että nyt on just hyvä ajella peesissä ni ei me pysähytä. Eikä me pysähyttykkää ennenku vasta kotipuistossa! Jotku mun kamelit oli ollu jouluna kotona ja jotku oli jo tullu aikasemmin takasi kotiin. Jotku ei ehkä oo vielä tullu ollenkaa!

Päivällä mää olin Ymbellä päivähoidossa ja me syötiin ruokaa ja herkkuja. Maarit ei sitten meinaa antaa mulle mitään, mutta mää etin oisko täällä jotaki ja meinasin pölliä suklaata. Mutta Maarit ei antanu. Mää yritän nyt tuijottaa niitä jos ne vaikka liikkuis mun kitaan. Jotaki mää voisin vähän popsia…

Mää näytin mun temppuja Kuusamossa ja kaikki oli ihan ihmeissään, ku mää osaan kieppua ja tip-tappia. Niille nyt ei tartte paljo osata, ku ne oli siitäki ihan ihmeissään, ku mää osaan istua ja antaa tassua, vaikka ne on kyllä ihan lapsellisia juttuja ku mää osasin ne jo vauvana!

Mää kans löysin sieltä metsästä muutaman hyvän kieriskelypaikan ja söin pupun papanoita!

Enpä mää sitten paljo mitään muuta erityistä syönykkää. Ai niin, join mää piimää! Se on hyvää. Kotona saan ihan liian harvoin piimää.

Herkullista joulua!

Me käytiin koirapuistossa lukemassa kaikki joulutervehdykset ja jätin sinne kans mun omia joulutervehdyksiä. Maarit sano, että pissaplänttien kuvat ei oo kovin nättejä ja ettei niitä terveisiä ees haista netin kautta niin mää laitan tänne nyt sitten ton Maaritin tekemän joulutervehdyksen. Oon siinä sentään mää kuvassa.

Musta pissapläntit on kyllä ihan nättejä, mutta kieltämättä pointti vähän katoaa, jos ei ees voi haistaa mitä oon siihen viestittäny eli HERKULLISTA JOULUA! Toivottavasti saatte paljon kinkkuja ja mahdollisesti kans kaloja ja toivottavasti lanttulaatikko on hyvää! Toivottavasti kans saatte paljon paketteja ja toivottavasti niissä paketeissa on herkkuja! Paljon herkkuja!

Barrikaadeilla!

Mulla ei oo enää huono olo ja oon syöny tänään nappuloita ja porkkanalaatikkoa. Maarit heitti mulle kitaan taas yhden sellaisen pillerin puolikkaan, vaikken saanu nautasiipaleita. Ne on muka loppunu! Törkeetä!

Mulla oli muutenki vähän parempi päivä tänään, ku Maarit vihdoin tajusi laittaa barrikaadeja meidän eteisen ovelle! Mää oon sille vaikka kuinka kauan hokenu, että tänne tunkee vieraita ja kaikkee epäilyttävää tapahtuu pihalla ja parasta ois varautua vihulaisten varalle! Mutta sei oo tajunnu ennen ku vasta nyt! Nyt se laitto esteitä ovelle ja oven kiinni ja sitten se laitto musiikkia sinne eteiseen. Pelottelemaan kaikkia vihulaisia kauemmaksi.

Mää en ees tajunnu että Maarit lähti! Mutta tajusin kyllä sitten. Se ei vissiin oikeen kuullu mun huutelua, ku se oli se meluvalli ni menin sitten yläkertaan ja huutelin sieltäkin, että jos se vois tulla kotiin. Mutta eipä se taaskaan tullu. Musta tuntuu, ettei se ollenskaa kuuntele mitä mää sanon! Se on aika tottelematon.

Mutta emmää sitten huudellu niin paljo, ku oli se meluvalli turvana ja kans barrikaadit! Ehkä huomenna pitää huudella enemmän.

Rähinää ovella

Mää oon aina tienny, että ovelle saattaa ilmestyä kaikkee pelottavaa ja arveluttavaa! Aina oon sen tienny! Viimeviikollaki meille tuli joku tyyppi! Säikyin, mutta se oli sitten vaaraton ja se lähti poiski. Ja tänäänki koputettiin ja mää pelästyin ja menin yläkertaan turvaan.

Tänään ku Maarit tuli kotiin, se rähisi hulluna oven takana! Se varmaan ajo ne vihulaiset pois, ku sitten se tuli yksin kotiin. Onneksi se ehti ajamaan ne pois, ennen ku ne tuli meille! Kiittelin Maaritia kovasti. Olin vähän hermona, ku se silleen mesos, ku ei se yleensä. Ni varmaan ne oli vaarallisia vihulaisia.

Maarit oli sitten ihan surmee, mutta nyt mää tiesin mitä tehä, ku mun kamelit on neuvonu, ni mää nuolin sen naamaa, ku se surmisteli. Sitten me lähdettiin pimeeseen metsään tassutelemaan ja käytiin riekkumassa koirapuistossa.

Maarit on niin masis, ettei se jaksa keskittyä valokuvien laittamiseen ni se ei enää laittanu mulle joulukalenterikuvia. Ei se mua haittaa, ku mää sain tänään porkkanalettuja ja napoja ja bataattimössöä ruuaksi. Ja mulle on kans ydinluu kaapissa. Tai ainaki oon ajatellu saaha sen itelle. Varmaan Maaritki kyllä himoitsee sitä.

Possunhäntä hakkaa porkkanan

Sillon ku mää olin niin nuori, että olin ollu olemassa vasta vaikka vaan neljä tai viis kuukautta, mää kuulemma kasvoin ihan silmissä. Niinku että musta näki miten mää venähin isommaksi! Hullua! Sitten mulla alko kans harmaantumaan mun musta turkkiosuus.

Sillon mää tykkäsin rouskuttaa kaikkee ja mää rouskutin porkkanoitaki! Mää kyllä rouskin kans vähän seinän kulmasta, mutta lähinnä mää vaan rouskutin puruluita. Ehkä voi olla kans että meni parit silmälasit ja kaks kännykkää sillon yhtenä tammikuuna, ku teki mieli rouskia ja ne oli jätetty mulle rouskittavaksi. Mutta ei se toinen kännykkä ees menny kunnolla rikki. Ja kaukosäädin toimii vieläki! Niin että ei voi puhua, että olisin mitenkää saanu kauheesti tuhoja aikaan rouskimisvimmassani.

Nykyään mää en kyllä enää rouskis porkkanoita, vaikka kyllä mää syön niitä kastikkeessa ja letuissa. Mutta mää rouskin kyllä possunhäntiä! Ku Anne toi mulle eilen! Ne on niinku sikasipsejä, mutta häntiä!