Mää oon vissiin siirtyny osa-aikaseksi. Ku emmä oo enää käyny ku vaan vähän päivähoidossa heittämässä patsastelukeikkaa. Mää oon niinku laadunvarmistuksessa tarkkailijana ja samalla pihakoristeena. Mutta nyt mää oon vaan tehny pari iltavuoroo eli oon melkeen lomalla. Ei sillä ettenkö ois muutamanaki hetkenä kaivannu päivähoidon rauhaan, ku Maarit riehu poran ja vasaran kanssa…
Keskiviikkonaki se riehu, eikä keskiviikkonakaa lähetty päivähoitoon. Varmuuden vuoksi yritin vähän ehottaa, mutta Maarit halus keitellä kahveja. Päivällä me ajettiin Kärkkyiselle. Kärkkyinen on usein ollu ihan yybertylsä paikka, mutta se on petrannu viime aikoina. Tää oli jo toinen kerta, ku me mentiin sieltä rautatien yli Etupuoli-Nokelaan ja Takapuoli-Nokelaan! Jätin paljo viestejä. Tavattiin yks varistyttö ja sen äiti. Ne ei ollu kauheen ilmeitä meille. Ne hengas puiden varjossa – yllättävän fiksuja variksiksi.
Me mentiin Lintulammelle-lenkuralle! En oo käyny Lintulammelle-lenkuralla aikoihin! Siellä oli ihan samanlaista ku ennen! Me mentiin vastarannalle ja sorsat tuli heti kattoon, että onko meillä niille ruokaa. Ei meillä ollu! Onneksi meillä oli meille mansikoita ja herkkupuruluita. Semmosia pieniä. Lotta meinas lähtä uimaan sorsien perään, mutta sitten se hoksas, että siellä upottaa. Ku ne sorsat ui niin syvälle! Lotta tuli heti takas rantaan. Asiallisempi niin.
Ku me oltiin evästytty tarpeeksi, lähettiin paluumatkalle. Yhtäkkiä musta tuntu, että kohta ollaan perillä. Mulle tuli vähän kiirus. Sitten vielä yhtä-äkimpää musta tuntu, että oltiin menty vahingossa ohi, mutta en ollu varma. Piti nuuskia niitä taloja vähän tarkemmin. Ja oltiin me menty ohi, mutta ei me asutakkaan siellä enää, ni me jatkettiin matkaa. Ei me pysähytty Siwaankaa. Mää oon monta kertaa oottanu siellä Siwan nurkalla, ku me ollaan käyty kaupassa. Oisin mielummin menny kyllä sisälle.
Mun oikopolku pellon poikki oli muuttunu kevyenliikenteen valtaväyläksi. Se oli selvä huononnus, ku sillä pellolla ruukas olla mutasia ojia ja muutenki tilaisuuksia riehaantua ja pömöttää. Väylillä pitää liikkua vaan kevyesti, eikä saa villiintyä. Oli siinä silti onneksi yks kieriskelypaikka tien poskessa. Ja onneksi koirapuisto ei ollu muuttunu miksikää väyläksi tai moottoritieksi!
Lotta löysi puistosta uuden kamun. Sen nimi on Hertta. Se on vasta jotaki neljä kuukautta! Just sopivan lapsellista seuraa meidän Lotalle, mutta vähän liika nopeeta. Lotta ei pysyny sen perässä. Onneksi Hertta juoksi kans takasipäin.
Oli kyllä ihan huippu päiväretki, mutta viis miinuspistettä me annetaan Kärkkyisen päädyn portaikosta. Oli tosi hankalakulkuiset! Lotta ei pystyny kävelemään niillä ollenkaa, vaikka se yritti! Porrasritiläreiät oli sille liika isoja, ja Maarit joutu kantaan sen! Mutta siellä lähellä menee kans asfalttitiet, kannattaa käyttää niitä.
Lampurielämää 