Urhea vesipelastaja ylittää itsensä!

Uskolliset lukijani tietävät, että rakkauteni veteen ja kellumiseen on rajallista. Räpiminen rannassa – jep jep. Uiminen ulapalla – luonnotonta lutraamista. Kelluminen – selvä hukkumisriski ellei alla ole kunnollista lauttaa. Nyt kävi kuitenkin niin, että jouduin tinkimään erehtymättömistä periaatteistani ja uimaan toistuvasti ja useita kertoja eilen.

Me on löydetty uus rantsu. Tai Ymbe löysi sen meille. Se on mainio rantakirmaus- ja räpistelypaikka, mutta siinä on muutamia valitettavia lieveilmiöitä. Se sijaitsee ihan sotatantereen nurkilla, ja välillä kuulee kuinka ilotulitteet lähestyvät, ja selkeä uudenvuoden uhka leijuu ilmassa.

Niin kävi eilenkin. Just oltiin tultu, ku kuulin raketteja. Totesin että mää en ainakaa lähe auton turvista ammuttavaksi. Muutki täältä on selvästi juoksemassa pakoon. Maarit väitti että ne pakenee ukkosta, mutta näkihän siitä miten kiire niillä kaikilla oli. Selvä ilotulitekuuro tulossa! Sain jäähä autoon, mutta Ulla ja Lotta ja Maarit lähti uhkarohkeasti rantaan. Ammusten uhkaava pauke sekoittui ukkosen kaukaiseen kumuun…

Ja tiesihän sen! Huonosti ne pärjäs! Olin istunut mietteissäni muutamia toveja, kun kuulin pikkusiskoni äänen rannalta. Apua! Oon jumissa! En pääse irti! Hetipäästäkäämutirtitästä! Lotta huusi. En tapaa jättää pienempiäni pulaan. Ulisin Lotalle koordinaatteja. Tänne autolle päin, täällä mää oon! Sillä tavalla Maarit löysi mut taas. Se siirsi auton parempaan paikkaan, jossa ei kuulunu raketteja, ja määkin lähin rantageimeihin.

Ja hyvä että lähin! Meno oli ihan holtitonta. Lotta ui ja ui ja ui ja ui. Maarit joutui laittamaan sen taas puuhun kiinni, ku se ei lopettanu ulapalle uimistelua. Lotta ei tykänny, ku joutu lepäämään välillä. Sillä aikaa Maarit ui ulapalle! Ei voi olla! Siellä ne lilluivat Ullan kanssa niin pitkään, että mua alkoi jo huolettaa. Miksi tolleen mennään etäälle lillumaan, eikä olla porukan messissä rannalla. En tajua.

Lopulta mun piti ruveta luotsaamaan niitä rantaan. Oon kerran aikasemminki käyny siinä rantsussa uimassa, ku vahingossa tartuin Maaritin peesiin, ku se ryntäs yhtäkkiä veteen. Eihän se nyt mitään järkihommaa ollu, mutta ei siinä mitenkää huonostikkaan käyny, ni uskaltauduin nyt veden varaan. Pelastustoiminnan nimissä.

Ulla ja Maairt kehu ja kiitteli, ku uin niitä auttamaan. Ne oli vaan vähän jääräpäisiä tai tyhmiä tai molempia, ku nei kovin hyvin tarttunu mukaan sieltä vedestä. Välillä Maarit ui mun kans rantaan, mutta sitten se karkasi taas kohta ja jouduin hakemaan sen uudestaan. Sain olla tosi tarkkana, ettei kukaan hukkunu eilen.

Maarit sano että oon hieno mursu-uimari. Ehkä mun ois sittenki pitäny alkaa mursuksi… Ku kuulemma kuulostanki ihan mursulta, ku uimistelen. Ei kait se mikään ihme oo, ku oon luonnonlahjakkuusmursu. Ja nyt myös uimamaistari ja vesipelastajamestari.

Mainokset

1 thought on “Urhea vesipelastaja ylittää itsensä!

  1. Herranen aika Helka! Miten sää nyt tolleen meet veteen ja ihan uimaan! Se on vaarallista! Oikeesti! Itse en kannata veden varaan menoa ollenkaan! Jos Maarit kerta haluu vaarantaa itsensä vapaaehtoisesti moisessa elementissä ei sun tartte sitä mennä pelastaan! Räpiköiköön rantaan vaan ihan ite!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s