Sattu pikku työtapaturma… Kelle tahansa ois voinu sattua. Ainaki kaikille undulaattipaimenkoirille…
Me hengattiin Maaritin kaa parvekkeella. Se on huippua! Tykkään ku parvekkeella on vilpompaa ku sisällä. Rauha Rauhatonki tykkää parvekkeesta. Kerran se löyty sieltä, ku me tultiin tassuttelemasta. Se oli lepattanu salaa makkariin ja livahtanu makkarin ikkunasta parvekkelle. Siellä se huuteli, että Mää oon täällä! Mää oon täällä! Ei me muuten ois ehkä heti huomattukaan. Onneksi meillä oli parvekkeen ikkunat kiinni. Jos Rauha ois lähteny pihalle, se ois varmana eksyny. Se on niin pieni! Mää en eksyis meidän pihalla, vaikka siellä onki työmaa ja betonitehdas.
Lauantaina mää heräsin, ku Rauha ja Alli riehu olkkarissa. Menin kattoon, että ne asettuu, mutta Rauha ei asettunu, ku se oli tullu lattialle. Mää yritin tökkiä sitä ja vihjasta, että on vielä aamu, mee takas kotiin. Ei se uskonu. Mun piti herättää Maarit, että mukimuk, Rauha ei tottele. Maarit kävi nostamassa Rauhan takasi sen kotiin.
Tänäänki Rauha innostu, ku me oltiin parvekkeella. Se tölläili uteliaana ja kateellisena sen häkin ovelta ja heti ku me lähettiin käväsemään poissa, se ryntäs parvekkeelle. Jess! Jess! Parvekekunkku oon mä! se huuteli. Mää menin heti kattoon, että se käyttääntyy kunnolla. Maarit tuli kans. Me hengattiin sitten kolmestaan parvekkella.
Allia ei niin paljo kiinnosta parveke. Sillä on kiire pomottaa sen kotona ni sei ehdi tutkimusmatkailemaan. Mutta tänään Rauha huuteli sille, että Alli Alli tuu tänne! Tulisit nyt! Ja sit lopulta Alli anto periksi ja seki tuli parvekkeelle. Yks juttu vaan. Se laskeutu mun päälle! Mun! Mun päälle! Mun selkään!
Mää olin ihan että mitä mitä, enkä oikeen tienny, että mitä tehä ni nuuskin Allia ja kiemursin. Se lähtiki sitten pöydälle. Pöytä onki asiallisempi oleilupaikka, ku toisen selkäkarvat.
Sit kävi vielä niin, että Maarit otti Allin sylkkyyn ja aiko viedä sen takas kotihäkille. Alli istu Maaritin käsipallerossa ja mää annoin sen tutustua muhun ihan rauhassa. Mutta sit Alli ei yhtäkkiä ollukkaa rauhassa, vaikka mää olin käyttääntyny tosi nätisti! Ku Alli sitten vaan yhtäkkiä lensi mun suuhun! Ihan vaan tosta vaan! Sitten mulla oli yhtäkkiä undulaatti suussa! En tiiä miten siinä niin kävi. Se oli vahinko.
En tietenkää mää syöny Allia! Enkä nielassu, enkä purassu! Emmää oo semmonen, että mää haukkaisin mun frendejä. Se oli vaan semmonen työtapaturma mitä saattaa sattua undulaatteja paimentaessa. Mää päästin heti Allin vapaaksi, eikä sille käyny kuinkaa. Eikä se ollu kovin paljo milläsäkkään. Ehkä se oli vähän yllättyny, ku ei se varmaan ollu ittekää tajunnu, että aikoo lentää mun suuhun.
Lampurielämää 
Oho, tuolleen vaan liihotti sun suuhun! Ihme lintu. Mun suuhun ei ole lentänyt koskaan lintua. Viimepäiväiset vahinkosattumukset huomioonottaen ei mun suuhun ehkä kantsikaan lentää. Vähänkö sulle sattuu kaikenlaista.
Joo, totta. Musta tuntuu, että nuo linnut ei oo kovin vankkaa tekoa. Siks ne varmaan pystyyki lentämään, ku ne on niin heiveröisiä.
Eilen lensi mun yli hirveen iso joukko kanadan hanhia! Onneks niistä ei kukaan eksyny mun suuhun! Mä en arvannu, että linnut voi olla tollasii.
Joo, kyllä on parasta pitää suu supussa, jos lintuja on lähimaisemissa!
Ja ajattele vielä jos niillä hanhiksilla ois tullu tappelua siitä, kuka pääsee sun suuhun parkkiin! Höyhenet vaan lentelis ja nää joutuisit viattomana kärsimään, eikä kukkaan kuulis, ku nää sanoisit, että emmää ees halua mitään hanhia suuhun!
Linnut on vähän outoja. Että ne hanhetki silleen sua uhkaili. Aika outoo.
Mun kaveri Baila on kerran erehdyksessä syöny untulaattisen joka lens sen suuhun. Ei se meinannu mut niin vaan kävi.
Aika ylättävä käänne tarinalle, en ois arvannu että siinä käy noin. Mun mielestä se selkään kiipeeminenki oli jo älyjännittävää mut että vielä suuhunki lensi! Hurjaa meininkiä teillä siellä, ihan ku villissä lännessä tai pohjolassa.
Voi ei… siis mä en yhtään ihmettele, jos se Baila on vahingossa syöny sen undalaatin! Ku kait sitä saattaa ihan hyvin vahingossa luulla semmosta vaikka joksiki kevytmakkaraksi, ku silleen yhtäkkiä ilmestyy suuhun!
Alli ja Rauha on niin hurjia. Ne aika monesti just esim. lepattaa katossa ja tekee kaikkia kiekkoja. Ehkä määki olisin semmonen, jos oisin niin kevyt, että pystyisin lentämään. Varmaan semmonen taito vähän villiinnyttää.
Päivitysilmoitus: Pikkulintujen traagillinen elämä | Lampurielämää