Puistokummitushyökkäys!

Tiesittekö että koirapuistojen edustalla voi olla vaarallisia näkymättömiä väijyleitä, jotka hyökkii viattomien, nuuskivien koiren kimppuun?! Mää en tienny ja se melkeen koitu mun kohtaloksi eilen!

Moltiin vaan hengaamassa puiston edustalla ja oottamassa, että yhet Olli ja sen kameli lähtee pois puistosta. Ku mää olin siinä Aatun kaa, ja Aatu ja Olli ei tykänny toisistaan. Ni me ootettiin ja jutskattiin ja hengattiin ja nuuskittiin. Ja sitten…

Olin tutkimassa yhtä hajukeskittymää, ku yhtäkkiä kuulu raps-raps-raps, suih-suih-kahina ja mun päälle lensi tyhjästä jotaki ja kylkeen koskettiin jotenki aavemaisesti. Mää säikähin monta metriä! Ehkä kymmenen!

Mää yritin haistella, että mikä se oli ja mihin se meni, mutta en saanu vainua mistään. Tähystelin kauemmaksi, enkä nähny mitään epäilyttävää. Ja silti epäilys leiju mun mielessä! Epäilyttävää! Ja äärimmäisen hermostuttavaa! Muut ei huomannu mitään ja ne jäi seisoskelemaan siihen, missä mää jouduin kummitushyökkäyksen uhriksi! Maarit väitti, että se oli Aatu, mutta ei Aatu oo mikään kimppuun käyvä kummitus!

Sitten ne Olli ja joku tuli pois, ja mää säikähin niitäki vahingossa. Onneksi mää puistossa unohin koko kummituksen, ku oli niin kivistä leikkiä Aatun kans. Mutta sitten mää muistin sen taas, ku me lähettiin pois.

Aatu ja Tarja ja Maarit meni pahaa-aavistamattomina kummituskohdan ohi. Mää jäin pahaa-aavistaen oottamaan ja sain koota kaikki rohkeudet, että uskalsin kiitää siitä ohi! Onneksi säästyin enemmiltä hyökkäyksiltä!

Vesihirmiö Nallekarissa!

Sillon ku mää muutin kotiin niinku sillon ku olin aika käppänä, ni Maaritilla oli semmonen neronväläys idea, että jos mää teen ilmeyksiä niin se suihkuttaa mun naamalle vettä, että mää oon kunnolla. No, sei tietenkää arvannu, että mää oon niin järkevä, etten mää tee mitään tyhmyyksiä koskaan ja oon aina ollu esimerkillinen käyttääntyjä. Eikä se arvannu myöskään, että mää oon pelottava vesihirmiö, joka haukkaa kaikki naamaa lähestyvät vesipisarat kitaansa! Hauks!

Me käytiin eilen ja sitä edellisenä päivänä Nallekarissa riehumassa. Tai ei me hirmeesti riehuttu, ku pärskittiin ja kahlattiin vaan. En tälläkertaa hirmeesti ees pömöttäny, mutta me kahlattiin ulapalle ja käytiin haistelemassa lokkikiviä. Oikeen kiintoisaa!

Toissapäivänä mää hivuttelin Maaritia ja se kastu aika hyvin. Eilen mää en hivutellu, ku sillä oli kamera mukana ja se oli jotenki sen olonen, ettei se välttämättä ois just huumorintajuinen. Toissapäivänä se oli. Mää ehkä tännäänki meen Nallekariin ja jätän Maaritin kameran kotiin, että se on leikkisämmällä päällä.

Viksuja ihmisiä!

Arvaatteko mikä on ollu erilaista päivähoidossa? Siellä on yks uus tyttö! Siis ei niinku koiratyttö, ku siellä on uusia koiratyttöjä vähän väliä, mutta ihmistyttö! Niinku semmonen hoitaja! Se on tullu sinne viettämään kesää ja se tulee mua vastaan monesti aamulla. Mää moikkaan sitä ilosesti, ku se on mukava ja hengaa meidän kaa ja mua harmittaa, jos sitä ei näykkään missään. Se tyttö on ihan bestiä! Vaikka on seki siinämielessä epo, että se menee aina välillä muitten kans lenkille, eikä ota mua mukaan. Semmonen on epoo.

Kerran mää menin päivähoitopuistoon sen Jennan kaa oottamaan Maaritia. Mua jännitti vähän, ku mistä Maarit nyt löytää mut, ku Tarja ei oo mukana. Ehkä sei löydä! Mutta onneksi se sattu kuitenski tulemaan mua ettimään ja mää heti menin portille, että nyt mää juoksen kyllä Maaritia vastaan. Hyvä tuuri, ku Jenna tajus just avata oven sillon! Aika viksua ehkä! Mää heti kerroin Maaritille kaikki. Että mää olin sen toisen hoitajan kans kahestaan päiväpuistossa. Että vähänkö mulla oli erilainen päivä tänään! Maarit oli vaan että jaa, vai niin, vai oli kummallinen päivä.

Mutta tiiättekö! Maaritki on joskus aika viksu! Yhtenä päivänä se löyti mut päivähodosta häkistä! Vaikkei se ollu ees mun häkki, ku lainahäkki vaan, ku mun häkissä asu porukkaa! Mää sannoin sille heti, että hyvähyvä, nyt et jää lepertelemään muille koirille, ku viet mut pihalle heti! Ku Maarit aina jää niitten muitten kaa ja semmonen on epoo. Ku jos ne muut haluaa huomiota, ne voi ihan hyvin tulla koirapuistoon kerään rapsuja! Siellä niitä on vaikka yllin kyllin ja Maaritillaki aikaa rapsutella, ku mulla on muita kiireitä.

Ja arvatkaa mitä Maarit osas eilen! Se oli osannu tulla pihalle, ku me oltiin menossa Tarjan kaa päiväpuistoon! Se on niin viksu! Tänään se ei kyllä ollu osannu. Koetin katella, mutta ei sitä näkyny. No, ei aina voi onnstua.

Törtsit Rajis-oharit!

Hiivatti. Ootteko jo kuullu miten törtsin tempauksen Maarit mulle teki?!

Me vietiin Ymbe ja Maarit juna-asemalle Mummon kaa viime keskiviikkona, ku me oltiin autolomailemassa sillä maaseudulla missä Mummo ja Caro asuu. Mää jätin ne ihan tyytyväisenä asemalle ja lähin Mummon kaa ajeleen. En mää sillon vielä hoksannu mitään. Ku oon mää ennenki käyny siellä juna-asemalla. Kerran sain siellä voileipää. Emmää osannu aavistaa mitään pahaa.

Sitten ku me tultiin takasi Mummon luo, mää tajusin kyllä että nyt kävi jotenki hassusti, ku Maarit oli unohtanu auton! Se oli siinä pihalla! Mää ajattelin, että voisin ehkä lähtee sillä Ymben ja Maaritin perään tai voisin oottaa siinä autolla, että varmaan ne tulee kohta. Tai sitten nei tuu, ku niillä ei oo autoa! Olin vähän huolissaan.

Mummo kielsi oottamasta, se sano että ihan järetöntä touhua. Sei ollu huolissaan. Enkä määkää ois kyllä ollu, ku oisin tienny mitä ketkuilmeilyjä niillä oli mielessä! Mää lähin sisälle, ku Mummo pakotti. Eikä sinne autolle kyllä tullukkaa ketään koko päivänä. Mummo on aika viisas. Se hoksas lähtä yöllä juna-asemalle taas ja sieltä ne löyty! Ymbe ja Maarit. Me poimittiin ne kyytiin. Mää olin ilonen. Vielä sillon.

Sitten mulle alko paljastua koko juonivyyhti. Maarit oli ollu mun tapaamisessa! Siis mulla oli tapaaminen mun frendien kaa! Maarit meni sinne, eikä mulle kerrottu! Siis ihan ultimaalisen törkeetä!! Se kokous vielä oli semmosessa hienossa saaressa, jossa oli koirapiitsi ja puita ja kallioita ja kaikkee! Maaritin ois pitäny perua sen ihmiskonsääri ja sitten me ois oltu koko päivä siellä saaressa palaveeraamassa! Tai mää oisin voinu olla ja Maarit ois voinu mennä konsääriin. Mutta mulle ei ees kerrottu! Törkeetä pimitystä! Mennä nyt edustamaan toista ilman mitään valtuutuksia!

Onni oli jättäny mulle tassulemuja Maaritin lahkeisiin, enkä mää ees meinannu tunnistaa niitä Onnin lemuiksi, ku en oo ikinä ennenkää tavannu Onnia! Sitten vaan muina maariteina se höpötti, että kato sulle on terkkuja ja Onni oli oikein kiireellinen kamunsa Kamun kanssa – melkeen ehtiny moikkaamaan ollenkaa – ja Wappu komensi hienostuneesti ja oisit kans tykänny, ku Turo leikki niin taitavasti pienten kanssa… Joo. Oisin varmaan. Epoo!! Kaikkein epointa! Vähänkö mun kamelit on ollu ihmeissään, ku mua ei näy ja Maarit vaan! Tää on niin nolooki!

PS. Huijaskohan Kirsi Julia ja Morsea, ku en haistanu niitä ollenkaa Maaritin lahkeissa… Eikö nekään päässy kokoukseen? Ihmiset on! Huijarirosmoja!

Voihan lepattava undalaatti!

Mää oon tullu mun juhannusmatkalta kotiin. Oli aika pitkä matka, mutta mää nukkuin välillä ja välillä en. Ja Maarit kävi metsastämässä meille ruokaa ja me syötiin pumpurilaisia ja ranskiksia autossa. Mää tiskasin kaikki majoneesit, enkä huomannu että se oli kasvipumpurilainen! Se oli tosi herkku eikä yhtää liian terveellinen!

Nyt mulla heti alko työt. Aamuvarhaisella. Alli ja Rauha on ihan villiintyneitä retkuja. Koko aamun oon rampannu kattomassa, ku ne aina menee kattoon lepattamaan tiedustelulentoja. Mun pitää mennä opastamaan, että ne osaa takaisi häkille. Maarit vaan nukku, vaikka Alli ja Rauha lenteli sitä kyttäämään.

Ja nytki ne Alli ja Rauha vaan riehuu, ku ne diggailee musiikkia. Ne pörhistelee niitten asunnon katolla ja tekee lentokierroksia. Mää oon ollu ihan helisemässä niitten kans. Sanoin jo Maaritillekki, että mitä mää nuitten kauhukakaroitten kaa teen! Maarit ei tajua kuinka tärkee homma mulla on niitten paimentamisessa, ku se sanoo vaan, että käy köllimään. Maarit on silleen vähän edesvastuuton. Tässä paljo voi kölliä, ku yhet huutelee ja innostuu heti ku tullee vähän diskopiittiä tai kitarasooloa! Vaikka mitä voi sattua!

Sonniansa!

Tiiättekö ne englantilaiset sonnikoirat? Ne jotka, vaikka on englannista, ni on aika epäilyttäviä? Aika paljo itseasiassa. Tosi epäilyttäviä.

No meillä asuu semmonen. Meidän talossa. Se tulee joskus käytävällä vastaan, ja mää lähen sitten toiseen suuntaan, ku se silleen pärskii ja röhisee, ja tulee silleen niinku, että meikän käytävä. Ei se kyllä oo sen käytävä, mutta ku se mulkoilee silleen, ni emmää uskalla sanoo mitään. Mää en mee sen kans samaan hissiinkää, vaikka Maarit menis. Maarit on hullu muutenki. Se rapsuttaa sitä sonnipoikaa, ja sitten se sonnipoika retkottaa tyytyväisenä, mutta ihan yhtä vaarallisena!

Onneksi kerran ne sen sonnipojan ihmiset tuli vastaan ilman sitä, ja mää pääsin vastaanottaan niitten rapsut, joita ne oli pitäny mulle varastossa. Ne on niin kivoja! Mää kiehnäsin vähän ekstraa tulevan varalle, ku emmää taas kyllä mee niitä moikkaan, jos niillä on se pelottava poika mukana.

Ja arvaa mihin ansoitukseen jouduin eilen! Se sonnipoika emäntineen oli mun pusikossa. Maarit meni niistä ohi ja mä jäin ypöksi toiselle puolelle. Kaikkia rehuja rehotti ja oli vaan se polku… ja sonnipoika Maaritin ja mun välissä… Mää olin että palataan takas, mutta eihän se Maarit tajunnu, ku se vaan pojotti vaarasta välittämättä siellä kaukana! Ja mun oli pakko uskaltaa! Mää äkkiä pompin sen sonnipojan ohi. Ei se ehtiny tehä mitään. Oon ihan hengissä ja ehjä.

PS. Mummo on jo kyselly mun perään, ku musta ei kuulu blogissa mitään, ku Maarit on tyhmä ja sanoo, että ootakku mää teen sulle valokuvia, kirjota sitten. Eikä mitään valokuvia näy ja mitä sitten vaikka näkyiski. Onko tää mun blogi vai joku tyhmä Maaritin valokuvablogi, kysyn vaan!

Hukka-aamu

Mää oon käyny taas päivähoidossa. Niinku tänäänki. Mutta arvatkaa miten kävi tännään?! Me parkkeerattiin väärään paikkaan, eikä Tarjaa näkyny missään! Mää olin hirmeen pettyny! Eikö mua tultukaa vastaan?! Missä Tarja? Mitä mulle nyt tapahtuu?

Me löydettiin Tarja onneksi portaista, ku me mentiin alapihalle sitä ettimään! Mää olin tosi ilahtunu ja helpottunu!

Päivähoidon jälkeen me mentiin koirapuistoon ja Nala yritti komentaa mua leikkimään, mutta enkait mää käskystä ala leikkimään! Höh. Ja sitten Mauri meni väärälle puolelle. Muuten oli aika järkevää.

Pallo poskessa!

Tiesittekö että mun nimellä on tännään joku päivä? Mää en tienny ennen ku vasta nyt! Mää sain tennispalloja siks, ku mun nimellä on se päivä. Niitä oli enemmän ku vaan yks ja toinen eli aika monta! Ainut vaan että nyt Maarit himoitsee niitä.

Äskönki yritin vaivihkaisena ettiä, että mihinköhän mää sen yhen pallon laitoin, mutta Maarit hoksas melkeen heti. Sitten se haki sen pallon ite! Aika törtsi! Onneksi se pomputti sitä niin mää nappasin sen vaan ilmasta niinku ammattilaispelaaja! Ha! Jäi Maarit nuolemaan näppejään tai oikeestaan kerjäämään, että anna pallo anna pallo. Sitä se jaksaa hokea. Oli parasta viedä pallo turvaan sängyn alle.

Ennen mää en tykänny palloista, ku ne oli musta yliarvostettuja, mutta nykyään oon huomannu, että niitä on ihan kiva tökkiä ja viskoa ja varsinki pureskella! Tennispallot on siihen parhaita!

Tatituksen kolme peruspilaria

Olipa sitten nuori tai järkevä, aina voi aloittaa harrastamaan tatitusta eli tietoista paikoillaan pysymistä. Tatitus on jalo ja perinteikäs laji ja voit tulla suureksi tattimestariksi, jos vain jaksat harjoitella ja omaksua oikeanlaisen tattiasenteen.

Paljon on kiinni nimenomaan henkisestä yliotteesta ja keskittymisestä. Näillä tattiasenteilla pääset alkuun:

1. Keskity jääräpäisen itsepintaisesti
2. Etsi sisäinen umpimielesi
3. Panosta painavuuteen

Valitse aluksi jokin helppo tattitilanne eli paikka jonne haluat jäädä. Päätä ettet inahda minnekään ja keskitä painosi takapuoleen. Edistyneet tatittajat voivat kanavoida painoa universuumista itseensä ja siten varmistaa, etteivät voimakkaimmatkaan vastustajat saa heitä liikkeelle. Aloittelijatkin pääsevät pitkälle, kun siirtävät kaikki painot istumalihaksistoon. Vastaa työntöön vastaliikkeellä. Älä reuhdo vaan osoita tyynen rauhallisesti, ettet aio inahtaakaan. Keskity olemaan kuuntelematta vetoomuksia ja vastustamaan lahjuksyrityksiä. Tuijota umpimielisesti eteenpäin.

Tatittaminen ei ole vain hupaisaa ajanvietettä. Sillä on myös paljon käytännön hyötysovellutuksia. Tatita itsesi sängyn alle, kun kuulet sanan suihkuun! Tai tatita itsesi mukaan matkalle! Vain mielikuvitus on rajana! Eli ei oikeestaan mikään!

Tämä opastus on omistettu tatituksesta kiinnostuneelle ystävälleni Wapulle!

Tattikoiran paluu!

Näin eilen Iksua ja Hiirtä koirapuistossa. Sit sinne tuli Caro ja Mummo ja Miikka! Mutta Iksu ja Hiiri lähti kotiin. Emmää alkanu Caron kaa riehumaan, ku se sitten kuitenki luulee, että sitten sisälläki saa riehua, eikä siellä oikeesti saa. Mää oon ottanu Caron kans ihan asialinjan. Kyllä se tehoaa. Se on oppinu tukahduttamaan riehuenergian tyynyihin. Musta semmonen on ihan käytännöllistä. Varsinki kotioloissa. Toinen juttu sitten jos pömötys tulee vaikka rantsussa. Sitten pitää pömöttää. Eikä siellä rantsussa sitäpaitsi oo tyynyjäkää.

Me lähettiin sitten Mummon autossa pois puistosta. Vähän mää kattoin, että ku Maarit ei mahtunukaa mukaan, mutta se tuli sitten meidän perässä mun autolla. Musta oli ihan jees Mummon autossa. Mää istuin takapenkillä, ku Miikka istu edessä.

Kotona Mummo yritti, että mun pitäis tulla sieltä autosta pois! Mutta ehämmää voinu! Ensteks. Miten Maarit löytää mut, jos mää en oo ennää autossa, johon se mut jätti. Toiseksi. Ei ehkä ihan kehitä mennä kotikoiraksi Caron kaa. Kolmeksi. Autot on siistejä.

Mummo kisko mua, mutta mulla tuli tattikohtaus. Mää oon niin paras tatti, ettei mua liikuta kukaan, jos mää alan tatittamaan. Musta tulee kolme tonnia painava! Mää oikeen keskityn! Mummo yritti houkutella mua, mutta mää oon teräsmieli, enkä sorru lahjuksiin. Mummo vei Caron pois, mutta mulla oli silti ihan semmonen olo, että jos tuun pois, meen Caron kans kotikoiraksi ja se on ihan tyhmää. Sitäpaitsi Maarit ja mun auto oli vieläki hävöksissä. Mää jäin sitten autoon niitä oottamaan, ku Mummo usko, ku mää murisin sille.

Siinä ootellessa tuli vähän ukkonenki, mutta ei se mitään. Aika paljo oli kaikkee liikennettä. En oo ennen huomannukkaa, että kauheesti lappaa väkeä sisään ja ulos meidän talosta. Ja koiriaki! Oli ihan mielenkiintosta.

Sitten tuli Maarit ja se mukisi ikkunasta mulle, että ookkonää ihan höpö ja mitä pikku jääräkoira ja olikkonää tuhma mummolle. Siitä oli vissiin niin kiva nähä mua pitkästä aikaa. Mummo tuli avaamaan ovet ja me mentiin tassuttelemaan. Maarit höpötti ja mää olin vaan, että no big diil, istuin autossa, so?