Taivas putoaa!!

Se on varmana niinku Wappu ja Opri ehdotti. Maaritin omituinen taivaalle tuijottelu johtuu talviväsymyksestä, kaamoksesta ja liian vähäisestä ravitsemuksesta. Ja huonolaatuisesta. Eikä tilanne ole viime viikosta lainkaan parantunut! Lainkaan! Miettikääpä sitä. En tiedä onko tilanne turvallinen enää meillekään. Ollaan ihan superaistien varassa vaan hengissä. NIMITTÄIN! Maarit meinas tippua meidän päälle eilen! Niin väsyny se on!

Oltiin ehitty käydä pissalla ulkona, enkä pissannu ollenkaa sisälle tällä kertaa. Ja oltiin vieläki siellä ulkona. Mää olin vaarallisen lähellä Maaritia – just sen katveessa – ku se alko huojua. Mun silmäaisti on silleen tehokas, että kerkeen nähdä vaikka mitä. Ja onneksi mulla oli mun tukkapinni kiinni, ni ei ollu etutukka tiellä ja näin kunnolla, että Maarit huojuu. Ja että se huojuu TÄNNE PÄIN!! Kerkesin just alta pois – ja Helkaki kerkes – ku Maarit ryhmähti alas parkkikselle.

Helka meni heti kattomaan, että onko se kunnossa ja tartteeko se tehonuolentaa. Se jätti Maaritin sitten rauhaan, ku se näki miten nolona Maarit oli. Ja Maarit sano vaan, että ei käyny kuinkaa. No ONNEKSI EI! Olisin liiskaantunu kasvispihviksi, jos oisin jääny alle! Onneksi mun älynnopeat refleksit ja ylivertaiset aistit ja ketteryys pelasti mut. Onneksi Helkaki on vielä hengissä.

Niin ja hyvä ettei Maarit menny siinä rytäkässä rikki. Että ei käyny kuinkaa.

t. Lotta

Hyvänlaatuinen tuijotuskohtaus!

Nyt siellä oli haisuja! Siellä naapurin Lotan kotikäytävällä! Mutta vaikka kuinka nuuskittiin, ei löydetty Lottaa eikä sen ihmisiä niistä hajuista. Outoo…

Outoo oli kans aiemmin viikolla, ku oltiin ensin normaalisti iltapissalla ja sitten yhtäkkiä kiidettiin kiireen vilkkaa koirapuistoon. No ei me siitä mitään valitettu, vaikkei semmonen oo tapana. Monesti ruukaan sanoa, jos tehdään jotaki mikä ei oo tapana. Ja varsinki jos unohetaan tehdä asioita mitkä on tapana. Tai jos luistetaan aikatauluista, sillonki sanon. Musta nimittäin semmonen vie turmioon. Tapa talon tiellä pitää. Niin mulla on tapana sanoa. Ja tavoista koira tunnetaan. Ja ei tapa maata kaada, jos ei maa tapoja. Ja oma tapa oma mansikka, muitten tavat niitten mansikoita. Ja aikainen tapa madon nappaa. Ja tapojen kautta tähtiin.

Mutta I digress niinku me englantilaiset sanotaan. Löysimme itsemme iltamyöhäsellä koirapuiston parkkikselta pimeästä. Aateltiin Lotan kanssa, että hyvä – mennään puistoon, eiköhän joku kameli sinne ilmaannu. Mutta Maarit jumi ihan totaalisesti siihen parkkikselle. Häh? Ehkä se ei nähny puiston ovea tai jotaki. Yritin kyllä ohjata sitä ystävällisesti ja kohteliaisesti esimerkin avulla kohti päämäärää. Yritin rohkaista sitä kannustavalla katsella. Ohjauksella ja kannustuksella on vaan vähän paha mennä perille, ku toinen töllöttää vaan taivaalle!

Umpioutoo! Maarit pysyi onneksi rauhallisena, ei alkanu riehumaan eikä venkoilemaan mitään. Tilanne oli omituinen, mutta ei ollut syytä akuuttiin huolestuneisuuteen, ni me sitten vaan ooteltiin siinä aikamme. Ja sitten lähdettiin vaan kotiin. Ehkä se oli joku epilepsiakohtaus. Maarit höpisi joistain verontuloista.

Tikkutuoliylläri!

Että voi koirilla olla hyvä mäihä päivätassuttelulla! Niinkö meillä! Mulla ja Lotalla! Eilen nimittäin. Törmättiin pyörätuoliin.

Lotta oli ensin ihan että hui surinakummitus… en tuu.. Ei se ensteks meinannu käyttääntyä yhtään ystävällisesti, vaikka se on normisti kauhee tyrkky mielistelijä. Se murisi hiljaa itsekseen, vaikka me oltiin Maaritin kaa ihan vaan että häh duh. Mää en murissu yhtään. Ei kuulu kato tapoihin.

Mää oon asunu pyörätuolivarikon vieressä, ja niitä aina ulkoilutettiin siellä, ni mää oon silleen tottunu. Niitä tuoleja ulkoilutettiin ihan samoilla reiteillä missä mää ulkoilutin ihmisiä. Mää oon jo vuosia – siis vuosia - sitten todennu pyörätuolit vaarattomiksi.

Mutta vaikka oon ihan suvereeni pyörätuoliasiantuntija, en oo ikinä tienny, että niissä on säilytyslokero. Herkuille. Herkkulokero! Koiraherkkulokero! Koiraherkkulokero jossa on rouhetikkuja! Ja se täti joka sillä pyöratuolilla ajo, ei ollu mikään kitsas rouhetikkukuskitäti! Me saatiin kumpiki omat rouhetikut, ja mää söin vielä Lotanki tikusta puolet!

Tuskin oltiin kotipihalta päästy ja näin hyvä mäihäkohtaaminen! Olipa meillä tuuria! Onneksi Lotta ei pilannu kaikkee ja lakkas murisemasta, eikä enää epäilly pyörätuolia vihulaiseksi. Ku ei ne oo. Varsinkaa tää pyörätuoli! Mun suokkari tuoli ja pyörätäti!

t. Helka

Antiikkiviestejä!

Pakkaset lähti ja meille tuli lämmintä. Eilenki oli vaan yheksän astetta. Me kuultiin. Eikä sitten ihme, että melkeen kaikki meidän lumihanget sulaa humpsahti. Yks kaks ne oli poissa ja kaikki niihin jätetyt viestit hävöksissä. Ja Lotan pissapaikka. Jäljellä oli vaan joitaki iänikuisia höpinöitä alkutalvelta. Meillä meni vaikka kuinka kauan, ku me nuuskittiin ne arkeologiset viestit läpi ennen nukkumaanmenoa.

Löydettiin me viestejä yksiltä Lotalta ja Helkaltaki. Hehee!

Lotasta puheenollen! Yhtenä päivänä meidän naapurin Lotan ovikäytävällä tuoksu paljolle. Piti tsekkailla se vähän tarkkaan. Eikä sen jälkeen oo tuoksunu millekkään! Minään päivänä! Eikä me oo nähty Lottaa, eikä se oo jättäny viestejä. Eikä me oo kuultukkaan sitä, vaikka eilen me kuultiin tieltä vaikka kuinka paljon haukkuja! Maarit sano että Lotta on muuttunu. No niin on. Haisuttomaksi!

Ystävällisin lemuterveisin,
Helka ja Lotta

Ystäväaarre!

Me käydään monesti pellolla hengaamassa. Kesällä sieltä löytyy kuolleita pääsiäisiä. Helka tykkää kieriskellä niitten päällä. Mää tuon ne Maaritille, ku se ilahtuu ja antaa mulle sitten herkkupaloja. Mää en oo semmonen, että haluan pitää kaikki hyvät aarteet vaan itellä ja lojua niitten päällä. Mut kyllä mä syötävät aarteet pidän.

Sieltä pellolta me löydettiin parempiki aarre ku kaikki ne pääsiäiset (kaks) yhteensä! Me löydettiin sieltä pellolta ystävä! Sen nimi on Manta. Se asuu pellon reunalla. Mantan mielestä se löysi meijät sen pellolta, eikä me löydetty sitä. Ihan sama.

Mantalla on paras paikka asua siinä pellon reunalla! Sillä on oma veranta mistä se väijyy ohikulkijoita ja hengaajia. Ja vähänkö sillä on helppo huudella meille ja tulla meitä moikkaamaan! Maailman helpoin! Mun tietääkseni Mantan veranta on maailman paras. Me käytiin siellä kerran kylässä. Helka ois halunnu mennä sisälle, ku sen mielestä on ihan turha tulla kylään, jos ei käy keittiössä.

Manta on mun paras tyttökaveri. Sen kans voi painia vaikka kuinka paljo! Eikä se yhtään hermostu. Helka vaan tulee aina möyhimään, että nyt hampaat suppuun. Aina se komeljanttaroi. Vaiks Mantalla olis just niin paljo huumoria, ettei se heti luule, että mä tosissaan irvistelen. Siks ystävät on parhaita! Paljo parempia ku tiukkapipoisosiskot! Ystävät ei heti ala kasvatuksellisiksi. Niitten kans voi riehua. Musta on hienoo, että mulla on semmonen ystäväaarre ku Manta.

Mää heti haluaisin Mantan kaa leikkimään, ku nään sen kuvan!

Itsehillinnän tärkeys hillittömyyksiä harrastettaessa

On annettu ymmärtää, että olisin kalkkeutunut ja tylsä aikuinen, vaikka niveleni ovat kyllä mitä parhaimmin voidellut. Eräät nuorisoikäiset huligaanit eivät vain ymmärrä millaisia velvoitteita järjenjättiläisyys tuo mukanaan. Ei voi aina vaan huvitella miten sattuu, kun on maailman kasvatus kontollaan! Keskenkasvuisen on tätä vaikea ymmärtää, mutta kaikenlainen sekava käyttääntyminen ja hihhulointi on riskialtista toimintaa. Juuri kaltaisteni tyttöaikuisten tehtävä on opettaa soveliaan käyttääntymisen rajat tietämättömille junteille. Siksi minä en noin vain heittäydy hillittömyyksiin, mikä sitten joidenkin mielestä on kuivakkaa niuhottamista. Vastuu painaa!

Usein on järkevää säilyttää arvokkuutensa ja käyttääntyä hillityn viileästi, mutta toki leikillekin on aikansa ja paikkansa. Kaikki sujuu iloisissa merkeissä, kunhan vaan muistetaan muutama tassusääntö:

1. Säilytä pomppiva huumorintaju ja sano välillä vitsivitsi
2. On tosi törkeetä töllöttää ja osoitella kirsulla
3. Elä irvistele liika rumasti
4. Kokoa välillä itsehillintäsi, ettei mee överiksi
5. Rohkaise nyysiäkin hyökkimisen riemujen pariin

PS. Lotta abduktoitiin ja se palasi takaisin avaruuskoirana. Seuraan tilannetta. Ilmoitan jos on syytä toimenpiteisiin. Toistaiseksi kaikki on sujunut rauhallisesti.

Aikuiset on

Aikuiset on. Mää en ainakaa ala aikuiseksi isona. Mää alan ennemmin vaiks vuorikiipeilijäksi tai juustonmaistajaksi tai vartioitsemisjärjestyskoiraksi tai pyykkäriksi. t. Lotta

PS. Teinit ne vasta onki. Rasittavia. Ihan moukkamaista ja ahistavaa tommonen riekkuminen. t. Helka.

Lahjalama!

Hyvää uusintavuotta! Me vietettiin meidän joulu perinteisin jouluaterioin ja saatiin sikasipsejä lahjaksi. Oltiin toivottu vähän jotain muutakin, muttei saatu. Päätettiin laittaa ens vuonna Joulupukille enemmän ja selkeämpiä viestejä. Ja ajoissa heinäkuussa jo. Meidän mielestä meidän lahjataso on ollu jo pidempään tosi heikko sekä joulu- että syntsärintamalla. Lotta-parka on niin laman lapsi, ettei tiedä lahjoista oikeastaan mitään!

Ainoat lelukamelit mitä Lotta on ikinä saanu on Jussi ja Mato, jonka se sai päivähoidosta! Ei ihme että ne on sille niin mieluisia. Mato pitäis aina ottaa mukaan ulkoilemaan, ja Jussin paluuta kuukausia kestäneeltä parantolajaksolta juhlittiin kunnon riepotuksin. Jussi oli ollut korjaavassa korvaleikkauksessa ja häntäkirurgisella osastolla, ja toipunut vallan mainiosti kesän liito-onnettomuudesta, kun se marraskuussa palasi kotiin.

Onneksi Lotalla on niin anteliainen isosisko, että se saa lainata mun tavaroita. Mullon niitä kato niin paljo. Ku sillon ennen ei kato ollu mikään Turhuuksien Roviomarkkinat-homma menossa, että mitä te uusilla, ku on vanhojaki ja leiki sukalla. Mää sain aina vaikka kuinka paljo leluja. Joitaki tyhmiäki jopa! No emmä valita nyt silti. Sikasipsit oli tosi tervetulleita mun joulupakettiin! Ja sukat tuoksuu tosi hyvältä!

Niin ja on me vähän niinku ajateltu omia tuo matto, jonka Maarit sai Mummolta joululahjaksi. Ollaan koeajettu sitä jo. Ja Lotta pissasi siihen, ku mei voitu mennä ulos toissailtana, ku oli sota. Sitä ei kyllä huvita sen tarkemmin muistella. Olin kauhusta jäykkänä, vaikka yritin säilyttää iloisen elämänasenteen ja tukeutua lähimmäisiin ja piilopaikkoihin. Ei auttanu kato! Menetin kaikki ruokahalut ja kaikki. Luonnotonta. Sota on silleen julmaa.

Ja Maarit joutu pesemään uuden maton.

Päheetä joulua!

Me toivotaan joululahjoiksi: sikasipsuja, läskiä, loimulohta, jauhelihistä, bataattisosetta, tonnikalaa, juustoja (ainaski emmentalia ja edamia ja fetaa ja mozzarellaa), kanukkia, mandariiniä, parikymmentä ydinluuta, jussi, heposen paloja, lammasta ja auto.

t. Helka ja Lotta

Varokaa tunkeiljat!

Meikä on NIIN paras! Siis NIIIIIIN paras! Ja PÄTEVIN!

Olin tossa aamulla ihan vaan rauhassa mättäikössä pissalla. Siellä metikössä jossa mä aina käyn. Maarit ja Helka oli jo menny polulle, mää olin vasta tulossa päin. Huomasin kaks lähestyvää hurttaa. Aika isoja. Melkee niin isoja ku Helka! Eli TOSI aika isoja. Kattelin niitä vähän aikaa, mutta ei tarttenu kyllä kahta kertaa miettiä, ku näin niitten lähestyvän meijän tiehaaraa… Ei tosiaankaa tarttenu kahta kertaa miettiä.

Huusin niille heti, että kettuun siitä ketun kuleskelijat! Mitä siinä nuohootte toisten portilla! Tää on meijän parkkis! Meijän metikkö! Hushus SHUU SHUU! Otin mun leveimmän rintahaara-asennon ja sanoin niille selvät sanat ja kiistämättömät käskyukaasit. Ja tietty ne luikki siitä muka muina koirina pakoon. Kävin vielä karjasemassa perään, että JA TAKASI EI TARTTE TULLA!

Eiköhän se oo se niistä tunkeilijoista. Meikä on NIIN HYVÄ! Vaikka helppohan se on olla, ku on oman perheen tuki. Maaritki kannusti mua: Lotta! Lotta! Ja Helka oli tosi otettu, se oikeen hymysi iloisena mulle, ku olin selvittäny kriisitilanteen niin mallikkaasti. Ja se halus leikkiä mun kans! Sulkeuduin sankarina perheeni suosioon.

Ja ajatelkaa! Niitä oli kaks! Ja ne oli isoja! Ja mää voitin ihan kuus nolla! Voi olla että OON PARAS!